Jackrussellinterrierillä on kolmea turkinlaatua: sileä, puolikarkea (=karhea) ja karkea. Kahta samanlaista turkkia ei silti ole, vaan jokainen turkki on omanlaisensa. Kaikissa turkinlaaduissa olisi kuitenkin toivottavaa, että koiralla olisi lämmittävä pohjavilla (pehmeää, villavaa karvaa) sekä suojaavä päälliturkki (suoraa ja karkeaa). Geenitasolla puhuttaessa russelit ovat karkeita tai sileitä, osa kantaa myös kiharakarvaisuutta, joka ei luonnollisestikaan ole toivottavaa. Karkea on sileään nähden dominoiva, eli mikäli yksilön turkinlaatua osoittavassa geeniparissa toinen pareista merkitsee sileää karvaa ja toinen karkeaa karvaa, yksilö on ulkoasultaan karkeakarvainen (tässä tapauksessa myös puolikarkeat lasketaan karkeiksi). Mikäli yksilön geeniparin molemmat geenit osoittavat karkeaa karvaa, myöskään kyseisen koiran jälkeläiset eivät ikinä voi olla sileitä. Ollakseen ilmiasultaan sileä, geeniparin molempien geenien on osoitettava sileäkarvaisuutta. Siispä sileäkarvaiset russelit saavat poikkeuksetta keskenään sileäkarvaisia jälkeläisiä. Kaksi karkeaa voi saada myös sileitä jälkeläisiä yhdessä, mikäli kumpikin kantaa sileäkarvaisuutta.
Sileä turkki
Sileän russelin päälliturkki ei ole nypittävää, se irtoaa omia aikojaan. Koirasta riippuen karvanlähtö voi olla lähestulkoon jatkuvaa tai sitten vuodenaikoihin liittyvää. Karvan irtoamista voi edistää esimerkiksi kampaamalla turkkia, välineinä käytetään tiheää kamlaa, furminaattoria, salmiakkisukaa, pohjavillaveistä. Mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi niin hyvin toiselle, kannattaakin siis käyttää hiukan aikaa omalle koiralle sopivan välineen löytämiseen. Hurjimpaan karvanlähtöön kannattaa harkita koiran kunnollista pesua ja kuivausta föönaamalla, tämä irrottaa karvaa hyvin tehokkaasti. Sileäkarvaista kotikoiraa ei tämän kummemmin tarvitse siistiä, edellä mainitun lisäksi kynsienleikkuu riittää mainiosti. Näyttelyyn mennessä sileältäkin kannattaa siistiä ohennussaksilla häntä sekä koirasta riippuen myös peppu- ja kaulakarvat.
Puolikarkea (karhea) turkki
Puolikarkealla russelilla osa kropasta on sileän ja osa karkean karvan peitossa. Toisin kuin karkeakarvainen koira, puolikarkea ei ikinä mene täysin pohjavillalle. Puolikarkealla koiralla on pidempää karvaa yleensä niskassa ja selässä sekä hiukan raajoissa ja naamassa. Vaihtelu on kuitenkin suurta, ja joskus puolikarkean ja karkean raja on varsin veteen piirretty viiva, tulkinnasta riippuen. Sileän ja puolikarkean erottaa kuitenkin aina: vaikka sileissäkin on eroja, sileillä ei kuitenkaan ikinä ole pidempiä, sojottavia karvoja tasaisen sileän turkkinsa joukossa. Kevyimmin sileillä koirilla olen nähnyt vähimmillään pari partakarvaa suupielessä tai pari pidempää karvaa raajoissa: perimältään nämä koirat ovat kuitenkin karkeita.
Tässä kuvassa on reilusti puolikarkeakarvainen narttu ennen ja jälkeen trimmauksen. Sen selässä on paksu kerros karvaa, kyljissä ja vatsanalusessa nypittävän karvan kasvu onkin harvempaa: sillä on siis kyljissään puolikarkealle koiralle tyypillinen sileä päälliturkki nypittävien karvojen alla. Koira on nypitty kauttaaltaan sormin, ainoastaan käpälien, kaulan, vatsanalusen, pepun ja hännän viimeistelyyn on käytetty saksia, sen jälkeen kun todellakin kaikki nypittävä on nypitty. Monilta koirilta vatsanalusenkin saa nypittyä täysin siistiksi, mutta koirien sietokyvyissä on rajoja: mikäli yksilö vastustaa vatsan nyppimistä aivan tolkuttomasti, sen kiusaaminen nyppimällä on mielestäni turhaa. Muutoin nyppimisen kanssa ei kannata fuskata ja alkaa leikeillä turhan aikaisin, se kostautuu varmasti myöhemmin pehmeillä ja paksuuntuneilla kohdilla!
Karkea turkki
Karkean koiran turkki on ääritilanteessa kaksikerroksinen: alla pohjavilla ja päällä koko koiran peittävä päälliturkki. Kun päälliturkin nyppii pois, koira on kauttaaltaan ainoastaan pehmeän pohjavillansa peitossa. Päälliturkin pituus, laatu ja nypittävyys vaihtelee kovasti koirakohtaisesti. Pisimmillään karkeakarvaisen russelin karva voi kasvaa jopa yli 10 senttiä pitkäksi, useimmiten karvan pituus jää viiden sentin tietämille. Ero puolikarkeaan on siis siinä, että pitkä ja nypittävä päälliturkki peittää koiran kauttaaltaan, puolikarkealle kun nyppimisen jälkeen jää lisäksi sileää päällikarvaa. Helpommalla pääsee, kun koira nypitään kauttaaltaan 3-4 kertaa vuodessa "alas". Useimpien koirien karva on riittävästi kypsynyt tässä ajassa nyppimistä ajatellen. Mikäli karva ei ole vielä riittävän kypsää nypittäväksi, karvan päässä on paksu karvatuppi, jonka irrottaminen ihosta tekee koiralle kipeää. Tämä trimmaustyyli ei kuitenkaan sovi näyttelykoirille eikä niille, jotka haluavat jatkuvasti katsella siistiä koiraa.
Karkeaa karvaa voi myös rullata. Rullauksen perusidea on siinä, että koiralla pidetään useampaa eri mittaista päälliturkkia kasvamassa: näin koiralla on nyppimisen jälkeen aina seuraava siisti ja lyhyt päälliturkkikerros kasvamassa.
Joillekin koirille rullaus on helppo aloittaa, toisille vaikeampaa. Ahkerimmat rullaavat koiriaan viikon-parin välein, jolloin kerroksia on todella monta ja koira pysyy jatkuvasti äärimmäisen siistinä. Omalla vanhimmalla nartullani on kaksi päällikarvakerrosta, joka on ollut erittäin toimiva ratkaisu kotikoiralle. Se rullataan noin kahden kuukauden välein, jossa ajassa alempi karva ehtii noin 1,5 sentin mittaan. Tällä koiralla turkin laatu on erinomainen, suora ja rungonmyötäinen, jolloin tuo 1,5 sentin mitta turkissa on erinomaisen siisti. Uroksellani sen sijaan on pehmeämpi, avonaisempi ja hiukan kiharampi turkki, joka on siisteimmillään aivan lyhyenä, vain hiukan pohjavillan ohi kasvaneena. Sen rullailu on vihdoin alkanut tuottaa tulosta, turkista on otettu kerros pois noin 4-6 viikon välein.
Tässä kuvasarjassa on hyvä huomioida se, että koiralle ei ole tehty alakuvissakaan vielä mitään saksitöitä, eli koira on mahdollista saada hyvin siistiksi pelkästään sormia käyttäen. Kuvan ottamisen jälkeen koiralta siistittiin saksin käpälät, peppu ja häntä. Pippelin alueen olen vetänyt koneella: helppoa, saksimiseen verrattuna turvallista ja edistää koiran hygieniaa, vaikka tuntuukin jossain piireissä olevan hyvin paheksuttu tapa. Laitetaan vertailun vuoksi vielä kuva tästä koirasta lähes "maksimiturkissaan", johon se on valitettavasti päässyt useamman kerran elämässään.
Mikäli karkeakarvainen koira on ollut pitkään trimmaamatta, sen hyvään näyttelykuntoon saaminen vaatii muutaman trimmauskerran.Tässä on veteraani-ikäinen russeliuros, jonka edellisestä trimmistä ensimmäisessä kuvassa oli hurahtanut jo jokunen tovi. Turkin alasoton jälkeen (oikea yläkuva) se oli edelleen jokseenkin epäsiistin näköinen: jäykkä päälliturkki oli alkanut nostaa pohjavillaa pystyyn, ja koska edellisestä trimmistä oli jo hyvin pitkä aika, sen karva oli osittain alkanut vaihtua itsekseen. Kuusi viikkoa ensimmäisestä trimmistä koiralta otettiin taas uusi kerros karvaa pois, jonka jälkeen lopputulos alkoi olla jo siistimpi ja rungonmyötäisempi (vasen alakuva). Lopullinen näyttelysiistiminen tehtiin pari viikkoa tästä, jolloin turkki olikin jo erinomaisessa kunnossa (oikea alakuva).
