Koska Kaneli alkaa lähestyä veteraani-ikää, olemme siirtyneet näyttelykehistä vähän kevyempään harrastukseen, nimittäin agilityn pariin. ;) Kanelin kanssahan on harrasteltu vaihtelevasti agilitya oikeastaan sen koko ikä, mutta säännöllisesti alettiin treenata vasta kesällä 2013 parin kuukauden ajan, jonka jälkeen aloitimme uudelleen syksyllä 2014. Tällä kertaa agilitykärpänen on puraissut niin huolella, että loppua ei ihan hetkeen näy. Koska koira ei valitettavasti tuosta enää nuorru, olen hiukan aloittanut reenejä myös nuoremman varakoiran, eli Hupun kanssa. Varakoirakaan ei varsinaisesti tosin ihan lapsonen ole, sekin täyttää seitsemän heinäkuussa. :)

Varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi tällä kertaa ollaan niin tiukasti pysytty harrastuksessa kiinni, on tietenkin kiva treeniporukka! Koko talven olemme viettäneet kerran viikossa tunnin SDP-hallilla edellisen pentueeni Tiltun ja Puten (sekä tietty emäntien) ja vaihtelevasti Tarun labbiksen ja borderterrierin sekä niinikään edellisen pentueen Pessin ja Pikku-Jaskan kanssa. Oman koiran treenauksen lisäksi suurena plussana on siis ollut nähdä näiden nuorten kasvattien etenemistä lajissa! Ainakin nyt tuntuu siltä, että vielä niistä tullaan kuulemaan, niin hyvältä meno näyttää! Lisäksi on ollut superhauskaa seurata sijoitusnarttu-Esmen edistystä Porissa Jassun ohjauksessa ja Reetan reenissä: Esmekin on varsinainen vauhtihirmu ja tulevaisuudenlupaus!

Nyt huhtikuussa uskaltauduimme Kanelin kanssa vihdoin ensimmäisiin virallisiin kisoihin, joita on tätä kirjoittaessa takana kolmen startin verran. Ensimmäisenä kävimme tekemässä yhden hyppyradan TSAUlla, joka sujuikin varsin mallikkaasti, siitäkin huolimatta että ohjaaja sääti ja myöhästeli minkä ehti. Koira oli kuitenkin menossa mukana hyvällä fiiliksellä ja startti varmasti nosti molempien itseluottamusta ihan huimasti! Ehdinpä ihan nollaakin tuuletella maalissa, kunnes kameranainen palautti maan pinnalle: jätin sitten pussin jälkeisen hypyn ohjaamatta, jolloin tulos oli auttamatta hyl. :) Tässä TSAUn kisa.

No, päästiin ottamaan revanssi Janakkalan kisoissa pari viikkoa myöhemmin, ja saatiinpas se hyppyradan LUVA napattua! Janakkalassa uskaltauduimme myös kokeilemaan agilityrataa. Hylly napattiin, mutta olipa silti näistä kolmesta ehdottomasti paras rata, jonka teimme! Kaneli lukitsi nelosesteen jälkeen muurin, vaikka Aalle kuvittelin sitä ohjaavani, kävi hyppäämässä muurin ja palasi ihmettelemään, mihin mamma jäi. Tämä lämmitti sydäntä valtavasti, siellä vielä vuodenvaihteessa olen useamman kerran hakannut päätäni seinään koiran ajoittain olemattoman estefokuksen vuoksi: nyt se uskaltaa jo tehdä omia ratkaisujaan, suorittaa edessään olevat esteet ja etenee monen metrin päähän ohjaajasta, jee!! Sen lisäksi kontaktit onnistuivat niinkuin ne treeneissäkin sujuvat parhaimmillaan! Keinu mentiin reippaasti ja itsevarmasti loppuun asti, juoksu-A toimi kuin junan vessa ja puomikin mentiin suhteellisen reippaasti, vaikkakin siinä on vielä jonkun verran tekemistä, jotta vauhti saadaan pysymään kunnolla sinne 2on2offiin asti. Kirsikkana kakun päälle koira eteni loppusuoralla taas muutaman metrin ohjaajan edellä, jonka jälkeen ei tehnyt edes tiukkaa kiittää koiraa loistosuorituksesta, hylystä huolimatta! Tässä vielä kyseinen agilityrata.