Päässäni on pitkään muhinut ajatus siitä, että kirjoittaisin julki omia näkemyksiäni jackrussellinterriereiden ulkomuodosta. Luonne ja terveyspuoli ovat toki tärkeimpiä asioita koirissa, mutta ulkomuoto on se asia, joka on kaikkein helpointa havainnollistaa kuvin. Sikäli ulkomuoto liittyy myös terveyteen, että terveellä rakenteella koiran on mahdollista myös liikkua terveesti, joka taas omalta osaltaan pitää kropan kunnossa. Huonorakenteinen, jäykästi ja köyryssä liikkuva koira todennäköisesti jumittaa lihaksensa ja tulee sitä kautta kipeäksi. Kierot eturaajat altistavat koiran nivelrikkomuutoksille, jotka ovat pienellekin koiralle erittäin kivuliaita ja lääkitystä vaativia. Toisaalta taas joskus täysin hyvärakenteinen koira liikkuukin erittäin huonosti ja vaikeasti, tällöin huono liike saattaa kertoa esimerkiksi selkämuutoksista, jolloin se on syytä röntgenkuvata. 

Jutussa ei ole tarkkaan selitetty jokaisen luun paikkaa, joten jos joku kohta alkaa mietityttää, esimerkiksi täältä voi tarkistaa, mitä kohtaa kulloinkin tarkoitetaan. Huomioi erityisesti, että lanne (tai lanneosa) ja lantio ovat kaksi eri kohtaa: lanteen tulee olla lyhyt, lantion pitkä.

 

Tyyppi ja liikkeet

Aloitetaan ensimmäisestä asiasta, eli tyypistä. Rotukoirakasvatuksessa ei ole minusta mitään mieltä, jos koiria aletaan jalostaa pelkästään käyttötarkoitusta varten, unohtaen kokonaan rotujen ulkomuodolliset erityispiirteet. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan koiranjalostus pitäisi muuttaa nimenomaan tuohon käyttötarkoitussuuntaan ja unohtaa rodut nykyisellään: tämän jälkeen meillä olisi vaikkapa se yksi luolakoirarotu, yksi paimen, yksi seurakoira, yksi avustajakoira... Tämän asian pohtiminen menee kuitenkin niin korkealentoiseksi, että olen päättänyt pysyä tässä vanhanaikaisessa rodunjalostusmetodissa.

Rotutyyppi on sitä, että koirasta näkee yhdellä vilkaisulla, mitä rotua se edustaa. Jackrussellinterrierillä mittasuhteet ovat tärkeät, vaikkakin mittasuhteissa näkee paljon eroja. Omasta mielestäni suurimmat tyyppiongelmat tulevat siinä, kun yritetään tehdä mahdollisimman suurta eroa sukulaisrotu-parsoniin jalostamalla russeleista mahdollisimman pitkärunkoisia ja matalaraajaisia. Puolet jackrussellinterrierin raajakorkeudesta muodostuu eturaajasta, loput puolet rintakehästä. Koiran selkä on sen korkeutta hiukan pidempi ja runko on suorakaiteen muotoinen: alalinja ei siis saa kuroutua kuten vinttikoiralla, sen ei kuulu olla V:n muotoinen niinkuin kettuterrierillä, toisaalta alalinja ei myöskään ole pyöreä kuin bullterrierillä.

Selän pituuden mittaaminen on hiukan ongelmallista tyypin arvioimisessa, koska koirat, joilla on kauniisti taakse asettuneet lavat ja riittävän korkea hännänkiinnitys, ovat tällä tavalla mitattuja paljon lyhyempiä kuin koirat, joilla lapojen kärjet löytyvät jostain kaulan sisältä ja hännänkiinnitys on pudonnut ties kuinka alas, vaikka nämä kaksi koiraa olisivat rintakehän kärjestä istuinkyhmyyn täsmälleen saman pituiset. Siksi peräänkuuluttaisin koirasilmän harjoittamista pituuden arvioinnissa. Jackrussellinterrierin selkälinja on suora, ei laskeva kuten kettuterrierillä. Riittävän taakse asettunut lapa takaa kauniin ja sulavan kaulan ja selän liittymän, mutta tässäkin pitää muistaa kohtuus verrattuna edellä mainittuun kettuterrieriin. Hännänkiinnitys jatkuu luontevasti suorasta selkälinjasta noin kello yhteen, ei kohti korvia kuten monilla muilla terrieriroduilla.

 

Mittasuhteiltaan ja rungoltaan oikeanlainen uros. Lapa saisi olla viistompi ja olkavarsi pidempi. Yleisvaikutelmaltaan koira on hiukan karkea ja kulmikas.

 

Tälläkin koiralla on erinomaiset mittauhteet. mutta se hiukan kyykkää takaosaansa, joka tekee selkälinjasta laskevan ja takaosasta turhankin voimakkaasti kulmautuneen, häntä on erinomainen. Lavan ja olkavarren välinen kulma on hyvä olkavarren hienoisesta lyhyydestä huolimatta; eturinta työntyy voimakkaasti esiin. Tällä koiralla on yllämainittua "bullterrierimäisyyttä" alalinjassaan, tosin tämä poika on tainnut olla myös ruoka-aikoina kotona. Koira on melko vahva, mutta antaa silti erinomaisen ja pehmeälinjaisen yleisvaikutelman.

 

Hiukan neliömäisen (ja "yleisterrierimäisen") vaikutelman antava, mutta vielä rotumääritelmän mittoihin mahtuva uros. Sillä on kaunis, sulava ylälinja niskasta hännänpäähän, kauniisti rakentunut takaosa matalalla kintereellä, upea lyhyt ja suora häntä, mutta tyyppivikana siltäkin löytyy lyhyt olkavarsi. Myös alalinja voisi olla aavistuksen tasaisempi.

 

Tässä on vielä pentuikäinen narttu, jolla on erinomainen tyyppi ja mittasuhteet sekä erittäin kauniit ja tasapainoiset kulmaukset sekä edessä että takana. Ylälinja on upean sulava ja lantio todella pitkä. Tässä koirassa ja sen ääriviivoissa on tietynlaista pehmeyttä ja joustavuutta, jota on vaikea kuvailla pelkästään sanoin. Koska tasapuolisuuden nimissä kaikista pitää keksiä jotain kritiikkiä, tämän koiran alalinja nousee aavistuksen liikaa.

 

Ihanteellinen jackrussellinterrieri on ravaajatyyppinen terrieri: perinteisiin terrierirotuihin (kettuterrieri, walesinterrieri jne.) verrattuna sekä sen runko että liikkeet ovat pidemmät ja joustavammat. Kaikkein perinteisimpiin ravaajatyyppisiin paimenkoiriin verrattuna taas russelin raviliikkeissä on terrierimäistä ryhtiä: häntä kannetaan pystyssä ja pää ei painu selkälinjan tasolle, tosin missään tapauksessa pään korkean asennon kanssa ei pidä liioitella. Russelin liikkeet ovat suorat edestä ja takaa katsottuna. Sivulta katsottuna ravi on rytmikästä, tasapainoista ja kaksitahtista: etu- ja takaraaja liikkuu yhtä paljon sekä eteen että taakse. Tyypillisimmät liikevirheet sivuliikkeissä ovat liian ylös ja eteen suuntautuvat etuliikkeet sekä rungon alla töpöttävät takaliikkeet. Erittäin virheellinen on myös ainoastaan takana potkivat takaraajat, palaamatta ikinä kunnolla rungon alle, mutta tällainen liikevirhe on russelilla huomattavasti harvinaisempi. Edestä katsoen hyviä etuliikkeitä on melkoisen harvassa, todella monella russelilla kyynärpäät leviävät ja etuliikkeet ovat todella leveät ja epävakaat. Takaosan ongelmista yleisin on kinnerahtaus. 

 

Tällä koiralla on erinomaiset, pitkät liikkeet: se tuo liikkeessä sekä etu- että takaraajansa yhtä paljon sekä rungon alle että ulos. Se kantaa päätään riittävästi, selkälinja pysyy suorana ja häntä kauniisti pystyssä myös liikkeessä.

 

Tällä pennulla on hiukan lyhyemmät liikkeet, mutta siltikin varsin riittävät. Myös tämä koira kantaa päänsä ja pitää ylälinjansa ja häntänsä kauniisti liikkeessä.

 

Nuoren koiran lennokkaat ja ryhdikkäät liikkeet. Sen askelmitta on erinomainen ja se pitää selkänsä suorassa, mutta häntä kiertyy jo liikaa selälle.

 

Liikkeistä puhuttaessa tarkoitetaan useimmiten raviliikkeitä. Itse tällaisena kausiluontoisena agilityharrastajana haluaisin myös, että ihmiset kiinnittäisivät huomiota russelin muunkinlaiseen liikkumiseen ja hyppelyyn. Missä russeli sitten meneekin, sen liikkeen pitäisi olla vikkelää ja vaivatonta. Todella paljon agilitykentillä näkyy russeleita, joilla ensinnäkin jo laukka on aivan tehotonta, eikä se vie koiraa eteenpäin juuri nimeksikään, mutta kuluttaa koiraa varmasti. Hyppypaikkaa arvotaan niin, että esteille lähestyminen on yhtä siksakkia, ja kun vihdoin hypätään, koira ensin pysähtyy, hyppää sitten korkealle ilmaan kaikki raajat kipristyneenä rungon alle, jonka jälkeen se laskeutuu suunnilleen neljälle jalalle - pahimmassa tapauksessa riman päälle. Olen aivan vakuuttunut siitä, että oikein rakentuneella, joustavarunkoisella russelilla ei pitäisi olla niin valtavia ongelmia agilityradalla kuin mitä monilla on. 

 

Rintakehä

Vaikka rintakehää käsiteltiin jo hiukan edellisessä, se ansaitsee kokonaan oman lukunsa. Rintakehää tarkastellaan sekä sivusta että ylhäältäpäin. Sivulta rintakehä on siis suorakaiteen muotoinen, eli selkä on suora, samoin alalinja. Alalinjassa pitäisi kuitenkin säilyttää tietty tyyli, eli täydellinen yhdensuuntaisuus selkälinjan kanssa tekee koirasta melkoisen pötkön. Kylkiluilla ja rintalastan pituudella on olennainen merkitys rintakehän muotoon ja pituuteen. Jos rintalasta on kovin lyhyt, kylkiluilla on huomattavasti vähemmän kiinnittymispintaa, joka taas pidentää lanneosaa. Liian pitkä lanneosa on virhe kaikilla koiraroduilla, mutta yleensä nartuille sallitaan hiukan pidempi lanne kuin urokselle. Ylhäältä katsoen kylkiluut eivät saa pyöristää koiran kylkiä, vaan koiran tulisi olla sutjakka sukkula, rintakehä on siis mieluummin hiukan syvä kuin yhtään pyöreä. 

Rintakehän ympärysmitta tulisi olla sellainen, että miehen kädet riittävät ympäröimään sen (peukalot ja keskisormet yhtessä). Jos rintakehän mittaa koiran seistessä niin, että mitta on koiran ympärillä tiiviisti, muttei purista ollenkaan, rintakehän tulisi tuolloin olla 40-43 cm. Jalostustarkastuksissa koirien rintakehät on ollut tapana mitata niin tiukasti kuin mahdollista, koiran etupää nostettuna ilmaan. Näin mitattuna suurin osa rintakehistä menee jonnekin 34-37 cm välimaastoon.

 

Tällä nartulla on erinomainen, sukkulanmallinen rintakehä. Sen ylälinja on kaunis, tosin se kuvakulmasta johtuen näyttää hiukan laskevalta, alalinja hipoo täydellisyyttä. Koiran häntä kiertyy turhan paljon selälle ja sen suurimmat virheet ovat lyhyet sääret ja sisäänpäin kääntyvät kintereet.

Tässä on erinomainen esimerkki koirasta, jolla on useita russelille tyypillisiä rakennevirheitä, olennaisimpana rintakehä. Siinä on luolakoiralle aivan liikaa sekä syvyyttä että pyöreyttä, huomaa kuinka alalinja kuroutuu vinttikoiramaisesti ylöspäin. Ylälinjassa huomaa myös pitkän lanneosan vaikutuksen, se ei ole täysin suora. Lantio tällä koiralla on melko hyvä, mutta takaosan ongelmana tälläkin on lyhyt sääri. Etuosassa huomionarvoista on erittäin lyhyt olkavarsi ja pitkät jäniksenkäpälät. Lisäksi tällä koiralla on kroppaansa verrattuna kevyt raajaluusto: nämä kaksi asiaa tulisi aina olla suhteessa toisiinsa, tämänkin oppii näkemään vain katselemalla. Raajaluuston tulisi olla vahvempi kuin vaikkapa kääpiöpinserillä, mutta kuitenkin sen verran kevyt, ettei se anna koirasta yleisesti raskasta vaikutelmaa.

 

Kulmaukset ja raajat

Kuten liikkeetkin, kulmausten tulisi olla tasapainossa toisiinsa: nämä kaksi asiaa tosin ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Kulmausten tulisi olla myös tasapainossa rungon mittaan, eli lyhytrunkoinen koira pärjää hyvin vähemmilläkin kulmauksilla, jotta se ei ravatessaan liikkuisi liian pitkällä askeella ja joutuisi astumaan ristiin. Yleisesti ottaen russelin tulee olla kohtalaisen voimakkaasti kulmautunut koira. Etuosan kulmaus muodostuu lavasta ja olkavarresta, joiden tulisi olla yhtä pitkät ja samassa kulmassa toisiinsa nähden. Eturaaja on suora sekä edestä että sivusta katsottuna, eikä koiran lihasten kuulu edestä katsottuna pullistella lavan ja olkavarren välissä: koiran ympärille voisi piirtää suorakaiteen myös edestä katsoen niin kuvan osoittamalla tavalla. Kyynärvarren ei kuulu kiertyä edestä katsoen ulos, kuten ei varpaidenkaan. Ranteen tulee olla joustavampi kuin perinteisillä terriereillä, mutta siinä ei pitäisi olla kulmaa kuten monella paimenkoiralla on. Käpälät ovat pienet ja tiiviit.

Eturaajat asettuvat aavistuksen suorakulmion sisäpuolelle, mutta koiran kyynärpäät sijaitsevat juuri oikeassa paikassa, eikä sillä ole ylikorostuneita, pullottavia lihaksia etuosassaan. Koiralla on kauniit, tummat silmät ja erittäin pienet korvat.

 

Tämä uros kääntää raajojaan aavistuksen ulospäin, mutta raajojen suorat linjat alkavat jo lavasta, sen kyynärpäät eivät käänny rungosta irti ja luut ovat kauniit, suorat ja pyöreät. Myös sen käpälät ovat pienet ja tiiviit. Pää, ilme ja korvat ovat hyvät, mutta silmät ovat liian vaaleat.

Tämä noin viiden kuukauden ikäinen narttu on ikäisekseen vielä mukavan kapoinen, mutta sen vasen eturaaja kääntyy ulos: usein tämänkaltaiset vinksotukset korjaantuvat iän myötä kasvun ja rintakehän valmistuessa lopulliseen muotoonsa. Tällä koiralla on kauniit silmät, mutta aivan liian suuret korvat.

 

Takaosassa tarkastellaan lantioluun (lantion) asentoa ja pituutta (hännänkiinnitys) sekä polvi- ja kinnerkulmaa. Juuri lantion asento määrää rotutyypillisen hännänkiinnityksen: liian pysty lantio tekee koiran hännänkiinnityksestä alhaisen ja liian viisto taas kettuterrierimäisen korkean. Lantion pituus taas määrää sen, millainen peppu koiralle muodostuu. Lantion tulisi olla riittävän pitkä siten, että hännän alla koiralla on kunnolla pyöreyttä, eikä vain suoraa linjaa alas. Reisiluu kiinnittyy lantioon, joten lantion mitta on omalta osaltaan määräämässä reiden leveyttä ja polvikulmaa. Polvikulma muodostuu reisi- ja sääriluusta (joiden tulisi olla yhtä pitkät) ja kinnerkulma muodostuu säärestä ja välijalasta.

 

Tämän mittasuhteiltaan erittäin hyvän uroksen suurimmat virheet on sen lyhyt rintalasta sekä lyhyt lantio. Lantion asento on lähes oikea (se voisi olla aavistuksen viistompi), mutta pituus on riittämätön, mistä johtuen sen peppu jää varsin litteäksi ja reisi kapeahkoksi. Koiralla on myös turhan kiertyvä häntä. Sillä on kohtuullinen olkavarsi, mutta lapa voisi olla taaemmas asettunut, nykyinen lavan asento tekee koiralle pienen "yliryhdin" ja jyrkän kaulan ja selän liittymän (jota talutin vielä korostaa).

 

Tämä uros on tyypiltään liian pitkä ja matala, mutta siinä on erinomaisia rakenteellisia yksityiskohtia. Sillä on pitkä ja vahva kaula, kaunis viisto lapa, suorakaiteen muotoinen runko sekä pitkä lantioluu, joka antaa alkusysäyksen sen erittäin kauniisti rakentuneelle takaosalle. Myös häntä on erinomainen kaikin puolin. Koiran suurin virhe on sen olkavarsi, joka itse asiaassa parantaisi koiraa huomattavasti kokonaisuudessaan. Jos olkavarressa olisi lisää pituutta sentti-pari, se antaisi koiralle myös toivotun vaikutelman korkeammista eturaajoista: tällä lyhyellä olkavarrella sen rintakehä on huomattavasti kyynärpään alapuolella. 

 

Pää ja ilme

Russelin pää on edestä katsottuna kiilamainen, eli se kapenee pikkuhiljaa kohti kuonoa, mutta ei missään tapauksessa niin paljoa, että kuono olisi "terävän" kapea. Posket eivät saa olla ylikorostuneet vaan kallo ja kuono liittyvät toisiinsa sulavasti. Jackrussellin ja parsonin pään erottaa siitä, että parsonin pää on "laatikkomaisempi" ja pidempi, eli tasaisemman leveä koko matkan kuonoon asti. Sivulta katsottuna parsonilla on loivempi otsapenger kuin jackrussellilla.

Pää on asia, jolla on iso merkitys rodun tyypillisten piirteiden kanssa, mutta siinäkin on joitain terveynäkökulmia, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Ensinnäkin alaleuan tulisi olla riittävän vahva ja alaleukaan tulisi mahtua kuusi normaalikokoista etuhammasta suoraan riviin, alakulmahampaat eivät saa painaa yläikeniä. Näyttelyissä ihannoidaan herkästi lyhyitä kuonoja ja päitä, mutta näissä kannattaa todella pitää järki päässä. Russeli on luolakoira, joka maan alla työskennellessään tapaa ties mitä purevia paholaisia. Tällöin on minusta hyödyllistä olla hiukan kuonoa, jotta puremat eivät osu suoraan silmiin: toki kohtuus taas tässäkin, kuono ei saa olla myöskään niin pitkä, että russelin oma puruvoima kärsii. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja keskikokoiset, eli jälleen kerran liian suuret ja pullottavat silmät ovat luolassa vaarassa, liian pienet silmät taas voivat aiheuttaa muita terveysongelmia. 

Sivulta katsottuna kallo ja kuono ovat suoria ja samassa linjassa mutta selkän (ei ylikorostuneen) otsapenkereen erottamina eri tasoilla. Kuono on aavistuksen kalloa lyhyempi ja kallon tulee olla litteä. Russeleissa on tiedettävästi ainakin yksi syringomyeliatapaus, joten riittävän pitkän ja litteän kallon merkitystä ei voi vähätellä. Korvat ovat kiinnittyneet kohtuullisen korkealle, muttei kuitenkaan päälaen yläpuolelle. Edestä katsoen korvien taitos on kallon kanssa samalla tasolla ja korvat taittuvat päänmyötäisesti, mutta ne saavat olla liikkuvat. Korvista löytyy virheitä valtava kirjo, mutta toisaalta korvien asento tai koko on yksi vähäisimpiä koiran elämään vaikuttavia asioita. Russeleissa on pystykorvia, kevyitä  ja ruusukorvia, liian suuria ja raskaita korvia, liian ylös tai alas kiinnittyneitä korvia, you name it. 

 

Tällä nartulla on kaikinpuolin erinomaiset korvat: ne ovat oikein kiinnittyneet (huomaa, että korvien taitos on kallon kanssa samassa linjassa), hyvin taittuneet mutta liikkuvaiset ja myöskin sopivan kokoiset. Sen silmät ovat tummat, mutta liian suuret ja pyöreät.

 

Tämän nartun paras puoli sen sijaan ovat sen silmät: upeat, tummat ja mantelinmuotoiset, ei liian pienet eikä suuret. Korvat ovat aavistuksen suuret ja raskaat, mutta silti sen ilme on mielestäni erinomainen. 

 

Tämän veteraani-ikäisen rouvan korvat ovat jo varsin lennokkaat. Yleensä koirilla, joilla on vähänkään taipumusta kevyisiin korviin, korvat alkavat nousta iän myötä, monesti ne ovat lopulta aivan pystyssä. Tällä koiralla vasen korva on jo lähes "menetetty" tapaus, mutta myös oikea on turhan kevyt ja alun perinkin kiinnittynyt kallon linjan yläpuolelle. Pää on yleisilmeeltään kapea, mutta silti kohtalaisen kaunisilmeinen. Silmät on tummat ja kauniinmuotoiset, mutta hiukan liian suuret.

Erilaisia pään sivuprofiileja. Ensimmäisellä on aavistuksen puutteellinen otsapenger. Kuono ja kallo ovat suhteessa sopivan mittaiset, mutta sen alaleuka on selkeästi liian kevyt. Toisella koiralla on selkeästi erottuva otsapenger, tasainen kallo ja täyteläinen kuono, lisäksi kallo ja kuono ovat keskenään lähes samassa linjassa. Tämä koira alkaa kuitenkin olla jo rajoilla, alkaako sen kuono olla liian lyhyt. Viimeisen koiran pää on kokonaisuudessaan hyvin pitkä ja sen otsapenger on erittäin loiva, tästä syystä myös sen kallo vaikuttaa pyöristyvältä.

 

Tällä koiralla on aivan liian kapea kuono, erityisesti se vielä korostuu koiran erittäin järeässä kallossa. Sekä otsapenger että posket ovat ylikorostuneet. Korvat ovat hiukan päälaen yläpuolelle kiinnittyneet ja hiukan kevyet. Silmät ovat hyvänmuotoiset, mutta kovin vaaleat. Tämän sileäkarvaisen koiran raajaluusto alkaa olla jo turhan vahva antaakseen koirasta sporttisen vaikutelman.

 

Jackrussellinterrierin värit ja karvanlaadut

Jackrussellinterriereillä esiintyy kolmea väriä (valkoinen ruskein merkein, valkoinen mustin merkein sekä valkoinen mustin ja ruskein merkein (tricolour)) sekä kolmea karvanlaatua (sileä, karhea (=puolikarkea) ja karkea). Sekä väreistä ja karvanlaaduista on silti aivan valtavasti variaatioita. Kaikilla, siis ihan kaikilla russeleilla on valkolaikkuisuuden geeni. Jos joku väittää, että kaksi valkokirjavaa russelia on saanut kokonaan värittyneen (mustan, ruskean (soopelin) tai black and tan-värisen), valehtelee. Värityksen määrä on useimmiten suunnilleen koiran vanhempien välimuoto, mutta säännöllisesti normaalivärittyneille koirille syntyy täysin valkoisia sekä hyvin voimakkaasti värittyneitä jälkeläisiä, Kaikkein voimakkaimminkin värittyneillä koirilla valkoista on ainakin kaulan- ja vatsanalus sekä raajat. Rotumääritelmä sanoo, että russelin selkäpuolella pitäisi olla yli puolet valkoista, tarkempi ihanne on sellainen, että väriä olisi päässä ja hännäntyvessä. Päästä olisi ainakin silmien ja korvien hyvä olla kokonaan värittyneet, tosin russeliväessä näitä "hassunaamojenkin" ihailijoita riittää. Tärkeää olisi valkonaamaistenkin kanssa huolehtia, että koirilla olisi mahdollisimman hyvät pigmentit.

Joskus, tosin erittäin harvoin rotuun syntyy "aidosti" värivirheellisiä koiria. Esiintyneet vrheelliset värit ovat itse asiassa brasilianterrierin värit (poislukien valkoinen mustin ja ruskein merkein, joka on molemmilla roduilla hyväksytty väri): valkoinen sinisillä tai maksan(suklaan)ruskeilla merkeillä. Nämä molemmat värivirheet on helppo noviisinkin tunnistaa siitä, että pigmentit ovat tämänrotuisilla koirilla karvan väriset, ei mustat. Oikeanvärisellä russelilla pigmentit on aina mustat, joillakin koirilla musta saattaa haalistua talvisin, mutta tämän haalistumisen erottaa selkeästi esimerkiksi suklaanruskean koiran kokoruskeasta kirsusta. 

Sileäkarvaisellakin koiralla kuuluisi olla sekä pohjavilla että peitinkarva, tavoitteena ei siis ole kasvattaa hiirenkarvaisia, säänkestämättömiä palelijoita. Puolikarkealla (karhealla) koiralla taas on piirteitä sekä sileästä että karkeasta karvasta, mutta puolikarkeissa variaatiot vaihtelevat ihan huikeasti, lisäksi joskus puolikarkean ja karkean raja on varsin veteenpiirretty viiva ja määritelmät vaihtelevat vastaajasta riippuen. Tärkeintä olisi kuitenkin karkeita turkkeja jalostaessa muistaa että 1) koirilla on pohjavilla kauttaaltaan 2) karva on suoraa ja kasvaa rungonmyötäisesti sekä 3) karva irtoaa nyppiessä niin helposti, ettei nyppiminen aiheuta koiralle kipua. Hyvin harvoin erittäin runsaan karvan ihannoinnilla on saatu hyviä karvanlaatuja aikaan, joten karkeillekaan ei ole tarkoituksenmukaista olla pisimmillään toistakymmentä senttiä pitkässä turkissa. Omasta mielestäni puolikarkean ja karkean ero on siinä, että vaikka puolikarkea olisi vuoden trimmaamatta, jonka jälkeen siltä nypittäisiin ihan kaikki karva pois, sille jää aina sileä "päällikarva" alle, pohjavillan lisäksi siis. Jos karkea saa vastaavan käsittelyn, sille jää nyppimisen jälkeen ainoastaan pehmeä pohjavilla jäljelle.

 

Tällä nartulla on karkea karva, väritykseltään se on valkoinen ruskein merkein. Tämä väri-karvanlaatuyhdistelmä on tässä rodussa yleisin.

Sileäkarvainen, valkoinen ruskein merkein. Koiralla on suhteellisen kauniinmuotoinen nartun pää ja korvat ovat hyvin kiinnittyneet, mutta erittäin suuret. Silmät ovat kauniin muotoiset, mutta liian vaaleat.

 

Myös tämä koira on sileäkarvainen, valkoinen ruskein merkein. Tällä uroksella posket ovat turhankin ylikorostuneet, pää saisi siis olla kiilamaisempi. Sileäkarvaisilla on mahdotonta piilottaa tämäntyyppisiä virheitä karvan alle, kuten karkeilla on mahdollista tehdä. 

 

Tämä valko-ruskea narttu on kevyesti puolikarkea: sillä on pieni parta ja nypittävää karvaa kasvaa lähinnä selkään ja niskaan, mutta esimerkiksi kyljet ovat kuin sileäkarvaisella.

 

Nämä karkeakarvaiset koirat saattavat äkkiseltään näyttää tricolour-värisiltä, mutta todellisuudessa molemmat ovat valkoisia ruskein merkein. Nämä koirat ovat muodostaneet tummemman värin iän myötä, kun taas aidot tricolourit syntyvät lähes mustina, ruskeaa niillä on vain poskissa sekä silmän yläpuolella.

 

Vasemmanpuoleinen narttu on omilla kriteereilläni mitattuna runsas puolikarkea, ei vielä karkea. Oikealla puolella oleva koira on selkeästi karkea, vaikkei näiden kahden eroa pystykään kuvasta erottamaan. Vasemmanpuoleisella on aina sileä karva nypittävän karkeansa alla ja esimerkiksi kyljissä karkeaa karvaa on vain hyvin harvakseltaan. Oikeanpuoleinen taas menee täysin pohjavillalle, jos sen jättää puoleksi vuodeksi trimmaamatta, jonka jälkeen siitä nyppii kaiken irtoavan pois. Koiralla on siis kauttaaltaan nypittävä ja paksu peitinkarva. Molemmat ovat valkoisia ruskein merkein, mutta jos tarkalleen ottaen mentäisiin värien oikeiden nimitysten mukaan, ne (kuten kaikki valkoruskeat russelit) olisivat soopeleita. Jos nämä koirat olisivat muunvärisiä mittelspitzejä (ilman valkokirjavuutta), vasemmanpuoleinen olisi rekisteröity oranssisoopeliksi ja oikeanpuoleinen soopeliksi.

 

Tässä on vastasyntyneitä pentuja, joista vasemmanpuoleisin on valkoinen mustin ja ruskein merkein: musta on selvästi mustaa, eikä yhtään ruskeaan vivahtavaa. Päällimmäinen, tummanruskea pentu muuttuu aikuisena ylläolevan kuvan koirien väriseksi ja oikealla alhaalla on perinteisemmän värinen ruskea, joka tosin sekin on oma variaationsa soopelista.

 

Tässä kuvassa on ylläolevan pentueen karkeakarvainen trikki (pennuista vasemmanpuoleisin) noin 2-vuotiaana: kuten kuvasta näkyy, sen pää on vaalentunut lähes harmaaksi. Kirkkaat, selkeät värit on tavoittelemisen arvoisia asioita russeleiden jalostuksessa, mutta värivirheelliseksi tätä koiraa ei kuitenkaan voi sanoa.

 

Tämän puolikarkean (karhean) trikkinartun värit sen sijaan ovat säilyneet selkeinä ja kirkkaina aikuisuuteen asti.

Tämä uros on sileäkarvainen tricolour. Sen pää on varsin pitkä ja otsapenkereetön, lisäksi sen korvat ovat varsin huolettomasti asettuneet ja taittuneet. Koiralla on erittäin kauniit silmät, mutta muuten ilme ei ole paras mahdollinen.

 

Tässä vielä karkeakarvainen tricoloururos sivusta: huomaa, että rungon merkit ovat täysin mustat, eikä niissä ole häivähdystäkään ruskeasta. Jos sen jokin värimerkki ulottuisi vaikkapa raajaan saakka, merkki voisi olla ruskea reunastaan. Kuvittele, että tricolour-värisen koiran valkoisen värin alla on dobermannin tai saksanpaimenkoiran värinen koira. Toisilla ruskeat alueet laajenevat iän myötä enemmän, mutta selän merkit pysyvät aina mustina. Jotkut trikit, joilla ei ole lainkaan runkomerkkejä, saattavat aikuisena näyttää valko-ruskeilta, mikäli musta väri karkaa päästä kokonaan, mutta nämäkin koirat ovat silti perimältään tricoloureja.

 

Valkoinen mustin merkein on russeleiden harvinaisin väri, tässä on karkeakarvainen valko-musta narttu. Jostakin itselleni tuntemattomasta syystä joillain tämänvärisillä koirilla tuntuu olevan varsin haaleat silmäpigmentit, näin on myös tällä koiralla. Kirsu on normaali, eli pikimusta.

 

Tässä kuvassa on sileäkarvainen, valkomusta uros, joka on lisäksi "puolipää", "harlekiini", eli sillä on väriä vain toisella puolella päätä. Tämän koiran vahvuutena on kuitenkin hyvä pigmentti myös valkoisen puolen silmän ympärillä. Usein "valkoisessa silmässä" myös pigmentti on puutteellinen, kuten alakuvassa olevalla karkeakarvaisella tricolourilla:

Silmäpigmentti puuttuu silmän sisäsyrjästä, jossa näkyy selvästi pigmentoitumatonta, vaaleanpunaista ihoa. Tällä koiralla silmän sisäsyrjän pigmentittömyys tekee myös sellaisen epäedullisen vaikutelman, että sen ennestään suuret ja pyöreät silmät pyöristyvät entisestään.

 

Rodusta yleisesti

Vaikka tässä kirjoituksessa on ruodittu melko rankasti oikein hyviäkin rotunsa edustajia, tarkoitus on herätellä ihmisiä näkemään niitä pieniä yksityiskohtia, jotka erottaa koirat toisistaan. Kuka vaan puusilmä tunnistaa huippukoiran tai superruman raakun, mutta monille kaikki näiden väliltä on sellaisia "ihan hienoja". Omista intresseistä pitää vielä todeta sen verran, että ruotimisesta huolimatta minusta tärkeintä ei ole jalostaa ainoastaan mahdollisimman kauniita ja keskenään samannäköisiä russeleita. Minusta kaksi hyvinkin erilaista russelia voi olla ulkomuodoltaan erinomaisia, rotumääritelmässä ei kuitenkaan ole kerrottu sentilleen vaikkapa kuonon pituutta tai jämptiä astetta lavan ja olkavarren väliselle kulmalle. Ulkomuodossa on tärkeää se, että koiran on mahdollista pysyä liikkuvana ja toiminnallisena vanhuuteen saakka, eikä rankemmatkaan fyysiset rasitukset (kohtuuden rajoissa tietenkin) tuota sille vaikeuksia tai ongelmia jatkossa. Ja vielä kun tämä toiminnallinen rakenne on selvästi tunnistettavassa jackrussellinterrierissä, niin paljon enempää ei voisi enää toivoa.

 

Kuvien ihmeellinen maailma

Loppuun täytyy todeta, että kaikki kuvissa esiintyvät koirat ovat itselleni hyvin tuttuja, suurin osa omia kasvatteja. Toiset ovat myös suurelle yleisölle tuttuja ja kuvat voivatkin herättää reaktioita tyylillä "eihän tuolla koiralla oikeasti ole hyvä hännänkiinnitys" tai "luonnossa se näyttää ihan erilaiselta". Olen kuitenkin pyrkinyt kommentoimaan kuvia niin, että kommentit liittyvät siihen, miltä koira näyttää kuvassa, vaikka totuus olisikin kyseisen koiran kohdalla toisenlainen.

Haluan vielä laittaa esimerkin koirasta, joka täyttää nykypäivänä paljon puhutun showkoiran kriteerit: se on yliryhdikäs, etuosan kulmaukset ovat varsin suorat verrattuna takaosaan, joka näyttää todella ylikorostuneilta. Kulmaukset ovat kaikkea muuta kuin tasapainossa toisiinsa nähden.

Alla taas on koira, joka on selvästi jackrussellinterrieri, mutta melko vaatimaton, sellainen "ihan-ok-koira" hyvillä mittasuhteilla ja riittävillä kulmauksilla.

Hassun tästä jutusta tekee se, että kahdessa edellisessä kuvassa on täsmälleen sama koira, joka on vieläpä molemmissa lähes samanikäinen. Se vain sattuu osaamaan kyykkäämisen jalon taidon tarpeen vaatiessa, kuten se ensimmäisessä kuvassa tekee. Tämän on siis tarkoitus olla esimerkki siitä, että samasta koirasta saa eri tilanteissa, eri tavalla esitettyinä ja kuvattuina täysin erilaisen vaikutelman. 

Katsele siis valokuvia suurella kriittisyydellä, älä ainakaan tee suuria päätöksiä pelkästään valokuvien perusteella! Tutustu, katsele ja yritä päästä kopeloimaan mahdollisimman moni elävä koira, se on huomattavasti opettavaisempaa, mutta myös vaikeampaa. Muista, että näyttelyssä koirat trimmataan mahdollisimman edukseen, siksi koiraan koskeminen on entistä tärkeämpää. Trimmillä pystytään suoristamaan kieroja eturaajoja, parantamaan sekä etu- että takaosan kulmauksia, ylälinjaa, hännänkiinnitystä, otsapengertä.. Lähes mitä vaan.