Onpas kesä mennyt vauhdilla! Olen ollut yötöissä viime viikot, ja päivän lyhenemisen todellakin huomaa! Onneksi vielä taitaa olla kesää jäljellä, ainakin säätiedotusten mukaan.

Kaneli tuli mammalomalta viikko sitten kotiin (pentujen ollessa 8-viikkoisia), ja sopeutui välittömästi vanhaan laumaan. Osa lapsista lähti uuteen kotiin jo samana viikonloppuna, mutta muutama on vielä kasvattaja-Karoliinan ilona ja riesana, tosin niillekin on kodit tiedossa. Kertakaikkisen ihania ja topakoita vauvakoiria, joista olisin taas jokaisen voinut viedä kotiini, mutta järki sanoi kerrankin, että aikoo kadota lopullisesti, jos nyt otat neljännen koiran. Ei vaan, oikeasti en tällä kertaa suunnitellut hetkeäkään ottavani pentua, huolestuneille vaan tiedoksi.

 

Uljas on aloittanut virallisen näyttelyuransa mukavasti! Kolmessa näyttelyssä on nyt käyty, ja plakkarissa 3xERI, 2xluokkavoitto, 2xPU3, 2xVaSert sekä viimeisimpänä omassa erkkarissamme hieno kakkossijoitus luokassa 15 junnu-uroksen joukosta.

Tuomarit ovat tuumanneet Unskista seuraavaa:

Forssa 3.7.2010
Juha Kares

Erinomaisen tyyppinen linjakas uros. Tyylikäs ilmeikäs pää. Pitkähkö kuono. Erinomainen kaula ja etuosa. Ikään sopiva rintakehä. Erinomainen takaosa ja täydellinen häntä. Kaunis väri. Hieman pehmeä turkki. Tehokkaat liikkeet. JUN ERI/1, PU3, VASERT

Pori KV 4.7.2010
Marja Talvitie

Erinomaista tyyppiä oleva, oikean mallinen pää, hyvät korvat, riittävät etu-, hyvät takakulmaukset, hyvä häntä, oikea karvanlaatu mutta ei parhaassa näyttelykunnossa, liikkuu hyvin. JUN ERI/1, PU3, VASERT

Piikkiö Erikoisnly 24.7.2010
Kevin Brown, Tanska

9 kk ikäinen uros, jonka ei tulisi kasvaa enempää. Hyvä pää, jossa voisi olla hieman enemmän poskilihaksia, hyvät silmät, oikea purenta, hyvä kaula ja olkavarret, hyvät eturaajat ja käpälät. Oikeanlainen runko ja ylälinja, hännänkiinnitys ok, hyvinrakentunut takaosa. Liikkui hyvin, ei parhaassa turkissa tänään. JUN ERI/2

 

Turkin kommentoinnistahan Uljas voi jo nuoresta iästään huolimatta sanoa, että "Story of my life!" Harmillisesti Unskilla tosiaan on vähän turhan runsas ja pehmeä turkki, ja vielä kun ajoitus näihin näyttelyihin meni vallan pieleen, on tuon kuontalo aika tekemällä tehty. Nooh, toivotaan että aika ja ahkera trimmaus parantaisi sitä turkin laatua edes vähän. Muuten olen tähän nuoreen mieheen enemmän kuin tyytyväinen, varsinkin kun sekä isän- että emän puoli ovat noihin valtavirtamenestyjiin nähden edes vähän erisukuisia. Ensi viikonloppuna yrittelemme taas Ikaalisissa. Tajusin vasta itsekin, että tulipa tähän heti monta näyttelyä mutta noh.. talvella ei kuitenkaan taas viitsi käydä niin kauheasti.

Alla parit kuvat erkkarista.


Uljas pöydällä odottamassa arvosteluaan / Uljas in Finnish Jack Russell Terrier Club Speciality Show, result JUN CLASS EXC, placement 2nd in his class


Tuomari Kevin Brownin syynissä / Kevin Brown judging Uljas


Junioriurosten kolme komeinta:/Three most handsome junior males: 1. Vitsuddens Musse 2. Pearlfield's Dreamer 3. Esprit Frifro Figlarski

 

Erkkarin jälkeen lähdettiinkin Kanelin kanssa viettämään hieman laatuaikaa, nimittäin mökkeilemään Vesilahdelle! Eipä ollut Kantsulla paljon vapaa-ajan ongelmia, kun aika kului mukavasti järvessä lutatessa. Kanelihan ei suoranaisesti ui kovin paljoa (vaikka sekin on lisääntymään päin), vaan se seisoo kylkiään myöten vedessä tekemässä tassulla pärskeitä ja samalla nielee vettä ehkä litran pari per kerta. Hullulla on halvat huvit, idiootilla...


..ilmaiset. /Kaneli can entertain herself in the lake all day long.

Kaneli osasi kuitenkin edelleen myös söpöstellä nätisti:

 

Kyllä reissun jälkeen taas uni maistui!