Kes%C3%A4kuvia%20%2816%29-normal.jpgRusselista on tullut hirmuisen suosittu rotu, se oli vuoden 2013 kaikkien rotujen rekisteröintitilastoissa jo sijalla 8. Suosio ei ole pelkästään hyvä asia, se tarkoittaa myös markkinarakoa vähemmän rehellisille sekä puhtaasti pennuttamisen ilosta pentueita teettäville kasvattajille. Kun jalostuskoiran laatuvaatimukset laskevat, samalla laskee myös jälkeläisten taso. Tasolla tässä en tarkoita ainoastaan ulkomuotoa vaan myös luonnetta, terveyttä, käyttöominaisuuksia sekä sukujen monimuotoisuuden ylläpitoa. Tärkein asia koirassa on hyvä luonne, mutta toisaalta hyvä luonne ei voi olla ainoa jalostuskoiran kriteeri. Mielestäni koiralla tulisi olla jotain "lisäarvoa", jotta sitä kannattaisi käyttää jalostukseen.
 
 
Ajatellaanpa kuvitteellista koiraa, joka polveutuu tunnetuista näyttelytähdistä: sillä on ihan miellyttävä luonne arjessa, koira on silmä- ja polvitarkastuksissa todettu terveeksi, sillä on näyttelyistä EH ja se ei muutaman keinoluolakokeilun aikana ole lainkaan syttynyt ketusta. Sen kaksi pentuesisarta on lisääntynyt, lisäksi koiralla on 40 puolisisarta ja 200 serkkupuolta. Kannattaako sitä käyttää jalostukseen? Jos minulta kysyy, niin ei. Jos tämä samainen koira yhtäkkiä osoittautuukin sukunsa ainoaksi, huikeaksi käyttökoiraksi, tilanne muuttuu totaalisesti. Samoin jos koira olisikin suvuiltaan hyvin harvinainen, edellä mainituilla muilla ominaisuuksilla se voisi olla todellinen lottovoitto jalostuskoiraksi. 
 
Asiat eivät siis suinkaan ole yksioikoisia, jalostuskoiran arvoa tulisi aina punnita monesta suunnasta. Karkeasti sanottuna olen itse sitä mieltä, että mitä yleisemmästä suvusta koira polveutuu, sen kovemmat vaatimukset sen jalostuskäytölle pitäisi asettaa. Harvinaisemman suvun edustajalle riittää vaatimattomampi taso esimerkiksi ulkomuodon osalta, pääasia on että se on tunnistettavissa rotunsa edustajaksi ja ettei sillä ole elämää haittaavia rakennevirheitä. Kuitenkin edelleen korostan, ettei huonoa luonnetta voi korvata millään: ei ulkomuodolla, ei harvinaisilla suvuilla eikä erinomaisilla käyttöominaisuuksilla. 

 
"Hyvä luonne"
 
Kes%C3%A4kuvia%20%289%29-normal.jpg

Mikä sitten on hyvä luonne? Itse ajattelen luonteen määritelmän niin, että käyttöominaisuudet ovat siitä erillään, toisin sanoen hyvä käyttökoira voi olla myös huonoluonteinen. Toisaalta, vastoin joitakin luuloja, hyvällä luolametsästäjällä voi olla myös mitä mahtavin perhekoiran luonne. Hyväluonteinen koira on sellainen, jonka kanssa elämä on helppoa ja mukavaa: se ei pure omistajaansa, naapuria eikä mielellään naapurin koiraakaan. Se ei mene tuntikausiksi ylikierroksille pienestä poikkeavasta tapahtumasta sen elämässä vaan se palautuu pikkujutuista lähestulkoon saman tien. Toki järkevälle koiralle on myös normaalia alkaa pelätä asioita, joista sillä on oikeasti huonoja kokemuksia, mutta koska en muista tässä rodussa kohdanneeni yhtäkään liian kovaa (kova koira on sellainen, joka ei välitä/muista kokemiaan pahoja tapahtumia) koiraa, tähän ei ehkä kannata liikaa käyttää aikaa. Huonoista kokemuksista huolimatta koiran tulisi kyetä säilyttämään toimintakykynsä edes jossakin määrin: luolakoira ei tule olemaan kovin pitkäikäinen, jos se ensimmäisen supin tönäisyn jälkeen jähmettyy kauhusta kankeana paikalleen. (Huomasin, aloin heti itse verrata luonnetta käyttötarkoitukseen. :) Puolustuksenani haluan sanoa, että riistavietti on sitten vielä erikseen, siihen en aio nyt puuttua.)

Opitun käytöksen ja pohjalla olevan luonteen eroja on lähes mahdoton erotella täysin toisistaan, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja suurelta osin ympäristö muovaa koirasta sen, mitä siitä lopulta kasvaa. Jonkun taitavan koirankasvattajan mahtavaluoneinen koira saattaisi jonkun hövelimmän omistajan käsissä olla oikea pikkupirulainen. Jalostuskoiraa valitessa en kuitenkaan lähtisi luottamaan siihen, että se pikkupirulainen olisi oikeissa käsissä mallikoirakansalainen.

 

Olisiko minun koirani jalostuskäyttöön sopiva?
 

Koiran astuttaminen ei saisi olla hetken mielijohde vaan pidemmän ajanjakson aikana syntynyt, harkittu päätös. Jokaisen koiransa astuttamista harkitsevan kannattaa pohtia ainakin seuraavia asioita:

 

  1. Mikä on se ominaisuus, joka tekee minun koirastani jalostuskoiran? Onko tämä ominaisuus jollakin tapaa mitattavissa niin, että sitä voi puolueettomasti verrata muihin rodun edustajiin? Mitkä ovat jalostustavoitteeni, toisin sanoen mitä ominaisuuksia toivon koirani jälkeläisistä löytyvän? Entä toisesOsa tai kolmannessa polvessa? Ilman jatkosuunnitelmia pentuetta on turha edes harkita.
     
  2. Tunnenko rotumääritelmän niin, että osaisin sen perusteella arvioida koiran mittasuhteet, rakenteen osa-alueet sekä liikkeet? Tiedänkö, mikä rakenteellinen seikka aiheuttaa koiralle jyrkän kaulan ja selän liittymän tai alhaisen hännänkiinnityksen? Osaanko verrata käyttötarkoitusta ja rotumääritelmää, ts. pystynkö perustelemaan rotumääritelmässä mainittuja rakenteellisia seikkoja käyttötarkoitusta vasten? Entä tunnenko rodun historiaa? Mikä on jackrussellinterrierin alkuperämaa ja kehittäjämaa? Koska russeli on hyväksytty viralliseksi roduksi?
     
  3. Onko minulla itselläni riittävä tietotaito ja kokemus rodusta?Tunnenko oikeastaan muita kuin sen oman koirani vai olenko tutustunut henkilökohtaisesti kymmeniin muihinkin rodun edustajiin, niin että osaisin verrata niiden luonteita, rakenteita ja liikkeitä oman koirani vastaaviin ominaisuuksiin. Kun katson näyttelyluetteloa, saanko siellä olevista nimistä joitain mielikuvia? Kasvatuksen ei tarvitse perustua näyttelymenestykseen, mutta näyttelyt on erinomainen tapa nähdä suuri määrä koiria kerralla. Katso ja vertaa koiria: miten ne asettautuvat seisomaan, kuinka ne liikkuvat, millaiset temperamentit niillä on ja kuinka ne suhtautuvat lähestyvään tuomariin.
     
  4. Osaanko katsoa koiran purennan ja laskea sen hampaat? Järkyttävän moni kennelnimellinenkään kasvattaja ei osaa katsoa, onko koiralla kaikki hampaat. Pari puuttuvaa hammasta ei tee koirasta jalostuskelvotonta, mutta ihminen, joka ei löydä näitä paria puuttuvaa hammasta, ei ole valmis kasvattajaksi.
     
  5. Entä astutus ja synnytys? Tiedänkö, milloin synnytyksen kulkuun pitää puuttua tai jopa hankkia eläinlääkärin apua? Tunnistanko elinkelvottoman pennun ja pystynkö toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla? Vaikka synnytys sujuikin hyvin, kalkkikramppi ei ole tässä rodussa mitenkään tavaton. Onko mahdollista järjestää emolle ja pennuille ympärivuorokautinen valvonta, mikäli emon ja/tai pentujen henki on vaarassa?
     
  6. Onko minulla valmiudet opastaa pennunostajia elämään koiran kanssa, hoitamaan, kouluttamaan ja ruokkimaan sitä oikein? Pystynkö tarpeen vaatiessa antamaan itse vaikkapa trimmausapua? Mitä jos kaikille pennuille ei löydykään sopivaa kotia luovutusikään mennessä, olenko valmis pitämään pentuja kotonani niin kauan kunnes sopiva koti löytyy vai myynkö pennun kenelle tahansa, joka sen suostuu ostamaan?

 
 

042-normal.jpgYllä on paljon tekstiä, mutta tämä kaikki on silti vain pintaraapaisu siitä, mitä kasvattaminen pitää sisällään. Vaikka itse ennen ensimmäistä pentuettani kävin kasvattajakurssin, siitä huolimatta lähdin touhuun mukaan hyvin vajavaisin tiedoin, onneksi minulla kävi hyvä tuuri ensimmäisen pentueen suhteen. Olisin kuitenkin saattanut harkita pentueen teettämistä kerran jos toisenkin, jos olisin todella sisäistänyt kaiken ylläolevan ja ollut täysin rehellinen itselleni. Sittemmin rotua on opiskeltu melkolailla päivittäin, niin koirien kanssa elelemällä ja harrastamalla kuin ihan teoriatasollakin. Valtavasta innosta ja harrastuneisuudesta huolimatta oivalluksia tulee jatkuvasti, ja vaikka kaikkea ei voi koskaan oppia, uskon että nimenomaan se intohimo ja kiinnostus rotua kohtaan on se parempaa tietämystä kohti ajava voima. Koirien ei tarvitse eikä pidä täyttää koko elämää, mutta tietynlainen palo aiheeseen kannattaa kyllä olla. Kaikenlaisesta jalostusintoilusta huolimatta olen itse lopulta vain yksi koiranomistaja muiden joukossa. Kun otan koiran, lähtökohtaisesti tarkoituksena on, että se elää meillä loppuelämänsä, huolimatta siitä, kuinka "hyödyllinen" tai "hyödytön" se minulle on. Sen päätarkoituksena on olla minun lemmikkini, kainaloiseni, lenkittäjäni sekä koiran ehdoilla harrastuskaverini. Koska koiramäärä kotonani on rajallinen ja russelit ovat pitkäikäisiä koiria, jalostuskoiria on pakko antaa luotettaville ihmisille sijoitukseen. Sijoituskoirien kautta pystyn jatkamaan linjojeni kasvatusta ilman, että koiramäärä kotonani paisuisi liian suureksi. Kun sitten koiran paikka kotonani vapautuu, on mahtavaa voida ottaa itselleen koira, jonka suvun tunnen monen sukupolven päähän kuin omat taskuni.