keskiviikko, 23. elokuu 2017

Pennut ovat täällä

Cloudyn ja Vinin poikanelikko syntyi 1.8.2017. Synnytys sujui hienosti, pojat olivat maailmassa reilussa tunnissa. Tätä kirjoittaessa 3-viikkoiset pennut alkavat pikkuhiljaa harjoitella kaikenlaisia koiranpennuille tärkeitä taitoja: kiinteän syömistä, leikkimistä ja pissa-alustalle asioiden tekemistä. Pennuille on kodit odottamassa, harmillisesti useampikin ihananoloinen kyselijä jäi tällä kertaa ilman pentua. Ystäväni Saaran nartulle on parin viikon kuluttua syntymässä todennäköisesti melko suuri pentue. Molemmat vanhemmat ovat erittäin hienoluonteisia, terveitä ja näyttelyissä palkittuja. Jos siis oma russelinpentu on vielä etsinnässä, suosittelen ehdottomasti ottamaan yhteyttä sinne! Kennel Huoleton-kotisivut

2.jpg

lauantai, 22. heinäkuu 2017

Agilitykisoissa piiiiitkästä aikaa

... ja menestys ylitti kaikki odotukset! Kaneli nousi viime vuoden elokuussa kolmosiin ja oli ennen tätä viikkoa kisannut kolmosissa tasan kaksi starttia viime lokakuussa. Aika lailla koko talvi taukoiltiin, ja vasta kevään koittaessa kaivettiin Kaneli naftaliinista ja aloitettiin treenit. Mitään ei ollut unohtunut, mutta motivaation kannalta tauko teki kyllä erinomaisen hyvää: ei sillä, etteikö koira olisi lajista tykännyt ennen taukoakin, mutta kyllähän touhu ihan uudella riemulla aloitettiin tänä keväänä.

Nyt ajattelin käydä parit kisat ennen pentujen syntymää: sitten kun talossa on pieniä pentuja, en hirveästi viitsi viedä muitakaan koiria tuollaisiin suurempiin koiratapahtumiin, ihan pöpöjä välttääkseni. Esimerkiksi kennelyskä olisi mahdollisimman epämieluisa vieras pienille pennuille. Ekana vuorossa oli siis viime tiistaina kaksi agilitystarttia Hervannassa. Vaikka nyt etukäteen mietin, että ehkä koitamme alkuun ihan vaan hyppäreitä kun ne kontaktit nyt eivät kuulu vahvuuksiimme vauhdin puolesta, niin päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan tuonne. Ensinnäkin TAKUilla on hyvä kenttä, jossa Kanelilla on aina ollut hyvä ja vauhdikas fiilis, toisekseen tuomarina oli Mujusen Salme, joka tekee oivaltavia ja hauskoja ratoja, joilla ei ole turhan tiukkoja ihanneaikoja. Enpä olisi osannut arvata, että meidän onneksemme myös puomi oli jätetty molemmilta radoilta pois. :) 

Kumpikin rata vaikutti itse asiassa aika helpolta, vaikkei sitä oikein kehtaisi sanoa ääneen. Tulee sellainen olo, että onko tässä ihan tyhmä kun ei näe niitä ratojen hankaluuksia. Kuitenkin sain molemmille radoille ihan huippufiiliksen aikaan: päätin, että tämä on meille ihan pala kakkua. Kun olen vaan tarkkana enkä unohda koiraa selän taakse, Kaneli hoitaa lopun. Usein kisajännitys on itsellä ollut hiukan lamaannuttavaa sorttia, jalat painaa tonnin eikä ajatus kulje. Nyt lähtöviivalle astellessa olo tuntuikin kumman energiseltä ja sain kuin sainkin omaan ja koiran liikkeeseen sopivasti pöhinää.

Niin siinä sitten kävi, että onnistuimme tekemään kelpo nollat molemmilta radoilta! Varsinkin ekassa radassa oli kivasti vauhtia, ainoastaan kepit olivat varsin hitaat. En sitten tiedä, häiritsikö Kanelin pujottelua oma hidasteluni ja ennakointini keppien jälkeistä käännöstä suunnitellessa, vai oliko ihan keppien vieressä olevat putket jonkinlainen häiriötekijä. Myöhemmin videolta näin, että Kaneli sai tosissaan tehdä töitä vikan riman kanssa hypättyään liian aikaisin, mutta hienosti siitäkin selvittiin. Olisi muuten ollut eka rima, jonka Kaneli olisi kisoissa pudottanut, onneksi jäi tälläkin kertaa läheltä piti-tilanteeksi!

Toisella radalla päätin koettaa pariin kohtaan ohjauksia, joita on kyllä harjoiteltu kovasti, mutta joita en ole kisatilanteessa ikinä uskaltanut tehdä. Ohjaukset hidastivat menoa hyvinkin joitakin sekunteja, mutta koska ne kuitenkin onnistuivat ja ehdittiin hyvin aikaan, olen iloinen että tein ne. Silläpä kai se koirakin oppii aina vaan paremmaksi, kun niitä vaikeampiakin temppuja aletaan yleistää myös kisatilanteeseen. Aina ei vaan ehdi valssata, vaikka se kivaa olisikin. :) 

20155620_1398342263554489_53674848671469
Maailman paras Kaneli ja uusi, ansaittu lelu. Kotimatkalla Kaneli sai vielä elämänsä ensimmäisen juustohampparin. ;)

Ensi lauantaina mennään sitten Janakkalaan, yhdelle hyppy- ja yhdelle agilityradalle. Ratoja olisi ollut tarjolla sekä lauantaina että sunnuntaina kolme kappaletta, mutta totesin jo ajat sitten, että kaksi rataa Kanelille on ihan riittävästi, puhumattakaan että kahtena peräkkäisenä päivänä lähtisi kisaamaan. Samanlaista sukseeta ei missään tapauksessa odoteta, mutta silti kiva lähteä taas hakemaan sitä loistofiilistä ja testailemaan, mikä toimii ja mikä ei!

sunnuntai, 16. heinäkuu 2017

Kasvatellaan katkaravuista koiranpentuja

Cloudy ultrattiin tiineeksi 3.7: ultrassa näkyi noin neljä pikkuriikkistä katkarapua, joiden pienet sydämet sykkivät oikein pontevasti. <3 Tiineys on nyt edennyt viimeiselle kolmannekselle, ja tulevan äitikoiran vointi on ollut erinomainen. Ruoka maistuu ja puuhaa riittää: viimeksi tänä aamuna Cloudy viimeisteli ikkunaan lentäneen, pökerryksissä olevan räkättirastaan. Maha on pyöristynyt lupaavasti, mutta tuskin kuitenkaan mitään suurpentuetta on odotettavissa, ellei Cloudy sitten ole pitkään runkoonsa sijoittanut pentulaumaa koko rungon mitalta. Näin ensikertalaisen kanssa on aina vähän jännempää seurata, kuinka synnytys ja pentujen hoito sujuvat. Suhteellisen luottavaisin mielin tässä kuitenkin odotellaan noin kolmen viikon kuluttua tapahtuvaa syntymän ihmettä. :) 

Tytt%C3%B62.jpg

Kuvassa Cloudy itse vastasyntyneenä

maanantai, 27. heinäkuu 2015

Mukavempia uutisia

Elämä jatkuu, vaikka välillä vähän koeteltaisiinkin.

Viime viikonloppu oli koirarintamalla vaihteeksi erityisen mukava. Lauantaina kisasimme Kanelin kanssa seitsemännen ja viimeisen startin ykkösluokassa, Petteri Kermisen radalla. Täysin emme onnistuneet pysymään suunnitelmassa, eikä varsinkaan puomin suoritus ole vielä sitä, mitä pitäisi, mutta selvittiin kunnialla loppuun, voitimme luokan ja saimme pääsylipun kakkosiin! Päätimme sitten osallistua myös iltapäivän 2-luokan B-radalle, tuomaroimassa Reetta Pirttikoski. Niin siinä sitten kävi, että nolla, toinen sija ja sitä myöten LUVA pätkähti myös ekasta 2-luokan kisasta, hyvä mun Kaneli! <3

11798311_873362296052491_486520798_n.jpg

 

Samaan aikaan Pikku-Jaska poikkesi Kurikan ryhmänäyttelyssä Markku Kipinän arvosteltavana.Ei hassumpi päivä silläkään, Pikkis sai toisesta virallisesta näyttelystään toisen varasertinsä! Onnea Miia! :)

11805821_873362352719152_1596820100_n.jp

 

Agilityratojen välissä oli sen verran aikaa, että ehdin käydä katsomassa kasvattini Velmun (Pearlfield's Devil In Disguise) jälkeläisiä ystäväni Saaran luona Otalammella. Aika ihania pörriäisiä, ehkäpä suloisin näkemäni pentue pitkään aikaan!

Kaikki%20pennut.jpg
Yllä pojat, alla tytöt

 

perjantai, 24. heinäkuu 2015

Muistoissamme Pearlfield's Fire Cracker "Edward"

Yksi hyvin erityinen koira on nyt poissa.


Edward oli jo pikkupentuna ihan huipputyyppi. Siinä, missä siskot riehuivat, hyppivät ja kiekuivat herkkujen perään, Edwardilla alkoi heti raksuttaa: "viimeksi nami tuli istumisesta, yritetäänpä, josko sama tehoaisi uudelleen". Jos ei istuminen sitten tehonnutkaan, Edwardilla riitti repertuaaria, josta soveltaa. Oikea naksutinkouluttajan unelma siis. Joskus myöhemmin Edwardin omistaja myönsi, että oli pienen hetken huolissaan pennun rauhallisuudesta tulevaa agilityuraa ajatellen, mutta onneksi sitä rauhallisuutta ei tarvinnut kauaa murehtia. Kun jokin asia oli opittu, sen jälkeen se suoritettiin aina satasella, ei siis enempää tai vähempää kuin aivan täysillä. Edward oli hiukan vajaan vuoden kun omistajalta kysyttiin näyttelyssä, millainen koira se on. "Täydellinen". Vastaus herätti pientä hilpeyttä, kunnes itsekin vasta myöhemmin tajusin, että Edwardin emäntä ei laskenut leikkiä näistä asioista. Ja aika täydellinenhän se olikin.


Valitettavasti joskus vaikuttaa siltä, että luonto (tai maailmankaikkeus, tai joku) pyrkii kierolla tavalla tasapainoon. Kun joku on niin tavattoman täydellinen koirana, ystävänä ja harrastuskaverina, täytyyhän siinä joku perustavalaatuinen vika olla. Edwardilla oli russeleille melko tyypillinen nikamamuutos lannerangassaan (LTV3). Tämä muutos yksinään ei välttämättä vielä tarkoita kuolemantuomiota, mutta valitettavasti Edward oli saanut arvonnassa poikkeuksellisen huonot palikat. Me ihmiset emme voi koskaan tietää, millaista kipua epämuodostunut ja epäsymmetrinen nikama Edwardille aiheutti, saatoimme vain nähdä oireet: kaikille ystävälliselle ja maailmaa syleilevälle Edwardille tuli hetkiä, jolloin se oli täysin muissa maailmoissa. Hurjille raivokohtauksille ei näkynyt päällepäin mitään syytä, ne saattoivat alkaa vaikka täydestä unesta, kenenkään ympäristössä liikahtamatta. Agility toki lopetettiin oireiden ilmaantuessa, mutta kun lopulta tajuttiin, ettei Edward kykene edes normaaliliikuntaan kipulääkkeillä avustettuna, omistajien oli tehtävä se vaikein päätös. 


Viimeisen viikkonsa Edward sai elää onnellisena, omana itsenään rajoitetulla liikuntamäärällä ja kunnollisella kipulääkeannostuksella. Torstaina 16. heinäkuuta se pääsi lopulta paikkaan, jossa kipuja ei enää ole. Minä olen niin surullinen koiran ja sen omistajien puolesta. Täydellinen koira löysi itselleen täydellisen kodin; olen niin äärettömän pahoillani, ettei sen selkä kestänyt kestänyt elämää. Siitä olen varma, ettei Edward itse olisi valinnut toisin, se oli onnellisimmillaan emäntänsä harrastuskaverina ja isäntänsä kainaloisena. Edwardin on nyt hyvä olla, ehkä ihmistenkin tuska joskus muuttuu kauniiksi muistoiksi. 

Muistoja Edwardin elämän varrelta.