Minkä tahansa lemmikkieläimen hankkimista on harkittava tarkkaan. Pitkäikäinen koira elää kuitenkin hyvinkin 15 vuotta siinä missä hamsteri elää ehkä vain vuoden. Koskaan, ikinä, eikä milloinkaan koiraa ei pidä ottaa lapselle omaksi. Lapsi voi luvata ja vannoa hoitavansa koiran hoidon ja lenkityksen itsekseen, mutta vastuuta ei koskaan voi sysätä pienen lapsen harteille. 
 
Kes%C3%A4kuvia%20%2815%29-normal.jpg
Olin aivan pöyristynyt, kun eräs äiti-ihminen kertoi minulle, että heillä oli koira, josta piti sitten luopua kun alle 10-vuotiaat lapset eivät lupauksista huolimatta hoitaneetkaan koiraa! Koiran avulla lapselle toki voi opettaa vastuuntuntoa ja huolenpitoa, mutta koko vastuuta ei mitenkään voi sysätä lapselle, joka vasta opettelee pikkuhiljaa elämään niin, että pystyy tietyissä tilanteissa huolehtimaan itse itsestään ilman vanhempien apua. Lupauksista huolimatta lapsi ei ole kykeneväinen suunnittelemaan jaksamistaan ja ajankäyttöään seuraavaksi 10-15 vuodeksi, ja sen pitäisi jokaisen vanhemman tietää. Koirat rikastuttavat kyllä lapsenkin elämää, ja lapselle voi antaa joitain pikkutehtäviä koiranhoitoon liittyen, samalla tavalla kuin muitakin kotiaskareita. Päävastuun on kuitenkin aina oltava vanhemmilla. Ihan pienten lasten kanssa samaan talouteen pennun ottamista tulee ylipäätään harkita tarkkaan. Ensinnäkin kannattaa miettiä, jaksaako huolehtia pikkulapsesta samalla kun yrittää opettaa sitä pissailevaa, pureskelevaa ja silppuavaa pikkupirulaista kunnon koirakansalaiseksi. Toisekseen varsinkin juuri kävelemään oppinut taapero ja pentu saattaa olla vaarallinen yhdistelmä pennun turvallisuuden kannalta, näissä tapauksissa pitäisi ainakin pystyä järjestämään taukoamaton valvonta. Valvonnasta huolimatta pikkulapsi voi kompastua jaloissa häärivään pentuun ja kaatua sen päälle, kohtalokkain seurauksin.
 
Koira pitää myös kouluttaa, enkä tällä tarkoita temppuja, kuten istumista tai tassun antamista. Pitää muistaa, että koira ei luonnostaan ymmärrä yhtään mitään meidän ihmisten säännöistä, tavoista tai puheesta, kaikki on opetettava sille erikseen. Koiralle, jolle ei ole opetettu vaikkapa sanojen EI tai TÄNNE merkityksiä, on aivan turhaa niitä myöskään hokea. Koira ei luonnostaan osaa myöskään kävellä hihnassa, eikä se sitä opi parhaalla mahdollisella tavalla niin, että sille vain laitetaan hihna kaulaan ja aletaan kiskoa sitä perässä. Äkkiä ajatellen tämä kaikki saattaa tuntua työläältä, mutta itse asiassa tästä kaikesta selviää pääpiirteittäin seuraavilla, koko perheen voimin solmituilla säännöillä.
 
  1.  Älä huomioi koiraa milloinkaan, kun se tekee väärin.
  2. Palkitse koira aina silloin, kun se tekee oikein. 
 
 
Täällä on aivan valtavan hyvää asiaa koiran kouluttamisesta ja myös tutkittua tietoa siitä, kuinka koira oikeasti oppii kaikkein parhaiten. Suosittelen tutustumaan edellä mainittuun sivuun laajemminkin, se on muiltakin osin erittäin kattava koiratietosivusto.

 

Sopisiko meille juuri jackrussellinterrieri?
 
 
Aloitetaan kieliopista, harmittavan harva russelinomistaja nimittäin osaa kirjoittaa rodun oikein. :) Se kirjoitetaan jackrussellinterrieri, pienellä alkukirjaimella, kaikki yhteen ja kaksi L-kirjainta keskelle. Lempinimiä on valtava määrä, itse puhun yleensä russeleista, parsonväki useimmiten jackeistä. Russelirotuisia koiria on oikeastaan kolme versiota: virallisesti hyväksytyt ja kennelliittoon rekisteröitävät jackrussellinterrierit ja parsonrussellinterrierit, jotka ovat karkeasti sanottuna serkkujaan hiukan suurempia, pitkäjalkaisempia ja neliömäisempiä mittasuhteiltaan. Working russell, tai Jack Russell Terrier (joka tosin on myös jackrussellinterrierin virallinen nimi englanninkielellä) on parsontyyppinen, Kennelliiton ulkopuolinen rotu, joiden kasvatuksessa on erityisesti panostettu metsästysominaisuuksien ylläpitoon. 
 
 
Kes%C3%A4kuvia%20%2813%29-normal.jpgKoiraa hankkiessa on tärkeää tietää, mihin käyttötarkoitukseen se on alun perin jalostettu. Tällöin sen käytöstä on helpompi ennustaa ja myös ymmärtää. Jackrussellinterrieri, niinkuin muutkin russelirotuiset koirat, on alun perin jalostettu maanalaiseen työskentelyyn metsästämään pienpetoja. Niitä on myös paljon käytetty talleilla rotan- ja hiirentappajina. Russeleista on jalostunut ajan myötä hiukan "seurakoiramaisempia", eikä läheskään joka koira enää pärjäisi alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, onneksi toimiviakin koiria edelleen löytyy. Se, että koira ei kuitenkaan toimi luolametsästyksessä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sillä olisi puhdas seurakoiran luonne. Russeli on keskivertokoiraa vilkkaampi, puuhakkaampi ja taistelutahtoisempi. Jos se metsässä vapaana ollessaan näkee jäniksen tai peuran, se hyvin suurella todennäköisyydellä lähtee eläimen perään, joskus pelkkä hajujälkikin riittää.
 
Russeli ei ole koirapuistokoira eikä paras valinta elämään suuressa koiralaumassa, varsinkaan samaa sukupuolta olevat koirat eivät aina tule toimeen keskenään. Tietyt rodut sopivat russelin seuralaiseksi yleensä paremmin kuin toiset, esimerkiksi vahvatahtoisen saksanpaimenkoiran kanssa miettisin kahdesti, kannattaako sille ottaa russelia kaveriksi. Sen sijaan luonteeltaan toisentyyppisen, kuten vaikka kultaisennoutajan kanssa russeli voi hyvinkin sopeutua elämään oikein mainiosti. Normaali, reipas russeli on yleensä perusluonteeltaan hyvin itsenäinen eikä välttämättä kovin miellyttämisenhaluinen. Suuntaamalla koiran energia oikeaan suuntaan ja löytämällä omalle koiralleen sopivat motivointikeinot, russelista voi kuitenkin saada erinomaisen harrastuskoiran moneen menoon.  
 
Russelia harkitsevan henkilön ei kuitenkaan missään tapauksessa
tarvitse olla yli-ihminen koirankoulutustaitojen tai Kes%C3%A4kuvia%20%2819%29-normal.jpgliikkumisinnon suhteen. Ohjeita noudattamalla ja maalaisjärkeä käyttämällä elämä russelin kanssa on oikein mukavaa. Russeli myös tottuu sille tarjottavaan liikunnan ja tekemisen määrään, eli jos se nuoresta asti oppii siihen, että päivästä 4-5 tuntia kulutetaan lenkkeillen ja treenaillen, se vaatii sitä myös jatkossa. Pelkäksi sohvaperunaksi ja korttelinkiertäjäksi siitä ei kuitenkaan ole, mutta useimmat koirat ovat elämäänsä varsin tyytyväisiä kun ne pääsevät ulkoilemaan ja puuhailemaan omistajansa kanssa 1-2 tunniksi päivittäin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että koiraa pidetään 22-23 tuntia vuorokaudesta yksinään eristettynä muusta perheestä, vaan sen tulisi saada osallistua ihan tavalliseen kotieloon muinakin aikoina. Ihmisten on valitettavasti käytävä töissä, joka tarkoittaa monelle koiralle suhteellisen pitkääkin yksinoloaikaa päivisin. Yksittäinen pidempi pätkä ei ole niin kovin vaarallinen, kunhan koira on asianmukaisesti opetettu siihen ja sinut asian kanssa. Pitkän työpäivän jälkeen on kuitenkin epäreilua koiralle käydä vain pissattamassa se pikaisesti ja jättää se uudelleen illaksi yksin vaikka harrastusten takia: tällöin on syytä harkita, kannattaako koiraa sellaiseen elämäntilanteeseen edes hankkia.