Yksi hyvin erityinen koira on nyt poissa.


Edward oli jo pikkupentuna ihan huipputyyppi. Siinä, missä siskot riehuivat, hyppivät ja kiekuivat herkkujen perään, Edwardilla alkoi heti raksuttaa: "viimeksi nami tuli istumisesta, yritetäänpä, josko sama tehoaisi uudelleen". Jos ei istuminen sitten tehonnutkaan, Edwardilla riitti repertuaaria, josta soveltaa. Oikea naksutinkouluttajan unelma siis. Joskus myöhemmin Edwardin omistaja myönsi, että oli pienen hetken huolissaan pennun rauhallisuudesta tulevaa agilityuraa ajatellen, mutta onneksi sitä rauhallisuutta ei tarvinnut kauaa murehtia. Kun jokin asia oli opittu, sen jälkeen se suoritettiin aina satasella, ei siis enempää tai vähempää kuin aivan täysillä. Edward oli hiukan vajaan vuoden kun omistajalta kysyttiin näyttelyssä, millainen koira se on. "Täydellinen". Vastaus herätti pientä hilpeyttä, kunnes itsekin vasta myöhemmin tajusin, että Edwardin emäntä ei laskenut leikkiä näistä asioista. Ja aika täydellinenhän se olikin.


Valitettavasti joskus vaikuttaa siltä, että luonto (tai maailmankaikkeus, tai joku) pyrkii kierolla tavalla tasapainoon. Kun joku on niin tavattoman täydellinen koirana, ystävänä ja harrastuskaverina, täytyyhän siinä joku perustavalaatuinen vika olla. Edwardilla oli russeleille melko tyypillinen nikamamuutos lannerangassaan (LTV3). Tämä muutos yksinään ei välttämättä vielä tarkoita kuolemantuomiota, mutta valitettavasti Edward oli saanut arvonnassa poikkeuksellisen huonot palikat. Me ihmiset emme voi koskaan tietää, millaista kipua epämuodostunut ja epäsymmetrinen nikama Edwardille aiheutti, saatoimme vain nähdä oireet: kaikille ystävälliselle ja maailmaa syleilevälle Edwardille tuli hetkiä, jolloin se oli täysin muissa maailmoissa. Hurjille raivokohtauksille ei näkynyt päällepäin mitään syytä, ne saattoivat alkaa vaikka täydestä unesta, kenenkään ympäristössä liikahtamatta. Agility toki lopetettiin oireiden ilmaantuessa, mutta kun lopulta tajuttiin, ettei Edward kykene edes normaaliliikuntaan kipulääkkeillä avustettuna, omistajien oli tehtävä se vaikein päätös. 


Viimeisen viikkonsa Edward sai elää onnellisena, omana itsenään rajoitetulla liikuntamäärällä ja kunnollisella kipulääkeannostuksella. Torstaina 16. heinäkuuta se pääsi lopulta paikkaan, jossa kipuja ei enää ole. Minä olen niin surullinen koiran ja sen omistajien puolesta. Täydellinen koira löysi itselleen täydellisen kodin; olen niin äärettömän pahoillani, ettei sen selkä kestänyt kestänyt elämää. Siitä olen varma, ettei Edward itse olisi valinnut toisin, se oli onnellisimmillaan emäntänsä harrastuskaverina ja isäntänsä kainaloisena. Edwardin on nyt hyvä olla, ehkä ihmistenkin tuska joskus muuttuu kauniiksi muistoiksi. 

Muistoja Edwardin elämän varrelta.