Nyt ajattelin käydä parit kisat ennen pentujen syntymää: sitten kun talossa on pieniä pentuja, en hirveästi viitsi viedä muitakaan koiria tuollaisiin suurempiin koiratapahtumiin, ihan pöpöjä välttääkseni. Esimerkiksi kennelyskä olisi mahdollisimman epämieluisa vieras pienille pennuille. Ekana vuorossa oli siis viime tiistaina kaksi agilitystarttia Hervannassa. Vaikka nyt etukäteen mietin, että ehkä koitamme alkuun ihan vaan hyppäreitä kun ne kontaktit nyt eivät kuulu vahvuuksiimme vauhdin puolesta, niin päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan tuonne. Ensinnäkin TAKUilla on hyvä kenttä, jossa Kanelilla on aina ollut hyvä ja vauhdikas fiilis, toisekseen tuomarina oli Mujusen Salme, joka tekee oivaltavia ja hauskoja ratoja, joilla ei ole turhan tiukkoja ihanneaikoja. Enpä olisi osannut arvata, että meidän onneksemme myös puomi oli jätetty molemmilta radoilta pois. :) 

Kumpikin rata vaikutti itse asiassa aika helpolta, vaikkei sitä oikein kehtaisi sanoa ääneen. Tulee sellainen olo, että onko tässä ihan tyhmä kun ei näe niitä ratojen hankaluuksia. Kuitenkin sain molemmille radoille ihan huippufiiliksen aikaan: päätin, että tämä on meille ihan pala kakkua. Kun olen vaan tarkkana enkä unohda koiraa selän taakse, Kaneli hoitaa lopun. Usein kisajännitys on itsellä ollut hiukan lamaannuttavaa sorttia, jalat painaa tonnin eikä ajatus kulje. Nyt lähtöviivalle astellessa olo tuntuikin kumman energiseltä ja sain kuin sainkin omaan ja koiran liikkeeseen sopivasti pöhinää.

Niin siinä sitten kävi, että onnistuimme tekemään kelpo nollat molemmilta radoilta! Varsinkin ekassa radassa oli kivasti vauhtia, ainoastaan kepit olivat varsin hitaat. En sitten tiedä, häiritsikö Kanelin pujottelua oma hidasteluni ja ennakointini keppien jälkeistä käännöstä suunnitellessa, vai oliko ihan keppien vieressä olevat putket jonkinlainen häiriötekijä. Myöhemmin videolta näin, että Kaneli sai tosissaan tehdä töitä vikan riman kanssa hypättyään liian aikaisin, mutta hienosti siitäkin selvittiin. Olisi muuten ollut eka rima, jonka Kaneli olisi kisoissa pudottanut, onneksi jäi tälläkin kertaa läheltä piti-tilanteeksi!

Toisella radalla päätin koettaa pariin kohtaan ohjauksia, joita on kyllä harjoiteltu kovasti, mutta joita en ole kisatilanteessa ikinä uskaltanut tehdä. Ohjaukset hidastivat menoa hyvinkin joitakin sekunteja, mutta koska ne kuitenkin onnistuivat ja ehdittiin hyvin aikaan, olen iloinen että tein ne. Silläpä kai se koirakin oppii aina vaan paremmaksi, kun niitä vaikeampiakin temppuja aletaan yleistää myös kisatilanteeseen. Aina ei vaan ehdi valssata, vaikka se kivaa olisikin. :) 

Maailman paras Kaneli ja uusi, ansaittu lelu. Kotimatkalla Kaneli sai vielä elämänsä ensimmäisen juustohampparin. ;)

Ensi lauantaina mennään sitten Janakkalaan, yhdelle hyppy- ja yhdelle agilityradalle. Ratoja olisi ollut tarjolla sekä lauantaina että sunnuntaina kolme kappaletta, mutta totesin jo ajat sitten, että kaksi rataa Kanelille on ihan riittävästi, puhumattakaan että kahtena peräkkäisenä päivänä lähtisi kisaamaan. Samanlaista sukseeta ei missään tapauksessa odoteta, mutta silti kiva lähteä taas hakemaan sitä loistofiilistä ja testailemaan, mikä toimii ja mikä ei!

Kuvassa Cloudy itse vastasyntyneenä

Viime viikonloppu oli koirarintamalla vaihteeksi erityisen mukava. Lauantaina kisasimme Kanelin kanssa seitsemännen ja viimeisen startin ykkösluokassa, Petteri Kermisen radalla. Täysin emme onnistuneet pysymään suunnitelmassa, eikä varsinkaan puomin suoritus ole vielä sitä, mitä pitäisi, mutta selvittiin kunnialla loppuun, voitimme luokan ja saimme pääsylipun kakkosiin! Päätimme sitten osallistua myös iltapäivän 2-luokan B-radalle, tuomaroimassa Reetta Pirttikoski. Niin siinä sitten kävi, että nolla, toinen sija ja sitä myöten LUVA pätkähti myös ekasta 2-luokan kisasta, hyvä mun Kaneli! <3

Samaan aikaan Pikku-Jaska poikkesi Kurikan ryhmänäyttelyssä Markku Kipinän arvosteltavana.Ei hassumpi päivä silläkään, Pikkis sai toisesta virallisesta näyttelystään toisen varasertinsä! Onnea Miia! :)

Agilityratojen välissä oli sen verran aikaa, että ehdin käydä katsomassa kasvattini Velmun (Pearlfield's Devil In Disguise) jälkeläisiä ystäväni Saaran luona Otalammella. Aika ihania pörriäisiä, ehkäpä suloisin näkemäni pentue pitkään aikaan!

Yllä pojat, alla tytöt

Edward oli jo pikkupentuna ihan huipputyyppi. Siinä, missä siskot riehuivat, hyppivät ja kiekuivat herkkujen perään, Edwardilla alkoi heti raksuttaa: "viimeksi nami tuli istumisesta, yritetäänpä, josko sama tehoaisi uudelleen". Jos ei istuminen sitten tehonnutkaan, Edwardilla riitti repertuaaria, josta soveltaa. Oikea naksutinkouluttajan unelma siis. Joskus myöhemmin Edwardin omistaja myönsi, että oli pienen hetken huolissaan pennun rauhallisuudesta tulevaa agilityuraa ajatellen, mutta onneksi sitä rauhallisuutta ei tarvinnut kauaa murehtia. Kun jokin asia oli opittu, sen jälkeen se suoritettiin aina satasella, ei siis enempää tai vähempää kuin aivan täysillä. Edward oli hiukan vajaan vuoden kun omistajalta kysyttiin näyttelyssä, millainen koira se on. "Täydellinen". Vastaus herätti pientä hilpeyttä, kunnes itsekin vasta myöhemmin tajusin, että Edwardin emäntä ei laskenut leikkiä näistä asioista. Ja aika täydellinenhän se olikin.

Valitettavasti joskus vaikuttaa siltä, että luonto (tai maailmankaikkeus, tai joku) pyrkii kierolla tavalla tasapainoon. Kun joku on niin tavattoman täydellinen koirana, ystävänä ja harrastuskaverina, täytyyhän siinä joku perustavalaatuinen vika olla. Edwardilla oli russeleille melko tyypillinen nikamamuutos lannerangassaan (LTV3). Tämä muutos yksinään ei välttämättä vielä tarkoita kuolemantuomiota, mutta valitettavasti Edward oli saanut arvonnassa poikkeuksellisen huonot palikat. Me ihmiset emme voi koskaan tietää, millaista kipua epämuodostunut ja epäsymmetrinen nikama Edwardille aiheutti, saatoimme vain nähdä oireet: kaikille ystävälliselle ja maailmaa syleilevälle Edwardille tuli hetkiä, jolloin se oli täysin muissa maailmoissa. Hurjille raivokohtauksille ei näkynyt päällepäin mitään syytä, ne saattoivat alkaa vaikka täydestä unesta, kenenkään ympäristössä liikahtamatta. Agility toki lopetettiin oireiden ilmaantuessa, mutta kun lopulta tajuttiin, ettei Edward kykene edes normaaliliikuntaan kipulääkkeillä avustettuna, omistajien oli tehtävä se vaikein päätös. 

Viimeisen viikkonsa Edward sai elää onnellisena, omana itsenään rajoitetulla liikuntamäärällä ja kunnollisella kipulääkeannostuksella. Torstaina 16. heinäkuuta se pääsi lopulta paikkaan, jossa kipuja ei enää ole. Minä olen niin surullinen koiran ja sen omistajien puolesta. Täydellinen koira löysi itselleen täydellisen kodin; olen niin äärettömän pahoillani, ettei sen selkä kestänyt kestänyt elämää. Siitä olen varma, ettei Edward itse olisi valinnut toisin, se oli onnellisimmillaan emäntänsä harrastuskaverina ja isäntänsä kainaloisena. Edwardin on nyt hyvä olla, ehkä ihmistenkin tuska joskus muuttuu kauniiksi muistoiksi. 

Muistoja Edwardin elämän varrelta.

Tampereen näyttelyssä käytiin perinteisesti tänäkin vuonna, tällä kertaa itse näytelmissä oli mukana Pikku-Jaska. Jaskahan ei mikään hassumman näköinen ole, mutta kovin suuria emme uskaltaneet toivoa, jos vaikka itävaltalaistuomari laittaisi hampaistolle ison painoarvon - Jaskalta kun puuttuu yhden P2-hampaan lisäksi myös yksi alaetuhammas.Eipä mitään, moitteita tuli vain turhan harmaasta väristä päässä, muutoin Pikku-Jaska oli kovastikin Karin Bernardiksen mieleen. Jaska voitti junnu-urokset, sai SA:n ja sijoittui lopulta uroksen neljänneksi saaden samalla varasertin! Onnea Miia-enännälle!

Kanelin kanssa on aloiteltu kisaamista agilityssa, alku on sujunut aivan odottamattoman hienosti! Tätä kirjoittaessa olemma kisanneet viisi starttia, joista kolme hyllyä (1 hyppäri ja 2 agirataa) ja kaksi nollaa (hyppäri ja agi). Eilisissä Äetsän Seudun Koirakerhon kisoissa nollalla päästiin suorastaan ykköspallille, olipas mahtava fiilis kun tehty työ alkaa tuottaa hedelmää! Saapi nähdä, kauanko viimeisen ykkösluokan nollan metsästykseen menee, tosin eipä tässä kiirettäkään ole tarkoitus pitä. :)

Kaneli ja ÄSKK:n huikeat palkinnot

Koska Kanelin suuresta lahjakuudesta huolimatta tavoitteenamme ei ole MM- tai edes SM-kultamitali, päätin kokeilla sen kanssa juoksu-Aan opettamista. Juoksemalla tehdyssä Aassa on mielestäni parikin etua perinteiseen pysäytykseen: jos onnistuu opettamaan koiran oikeasti tulemaan täysillä pysähdykseen (joka ei muuten ole helppoa), se ei ole kovin koiraystävällinen rämähdys, itse asiassa aika rankka etupäälle ja selälle. Ja sitten taas jos koira oppii hiippailemaan Aan alastulon hitaasti ja varmistellen, siinä menee hukkaan monta sekuntia. Me aloitettiin opettelu niin, että laitoin Aalle kaksi pumpperia ja aloin vain juoksuttaa. Tavoitteena on siis saada koira tulemaan alastulo kahdella loikalla alas. Ensimmäisellä loikalla koiran olisi tarkoitus "lentää" Aan harjan yli suhteellisen pitkälle alastulolle, toisella loikalla koiran on tarkoitus osua kontaktille. Kahdella pumpperilla harjoittelimme tätä, siis näin.

Yleinen käsitys juoksukontaktien opetuksessa tuntuu olevan se, että heittolelulla saadaan koiralle vauhti ja fokus eteen, eli lelu lentää ajoissa ja joka kerta, riippumatta koiran onnistumisesta. Tämä hiukan sotii minun koirankoulutuskäsitystäni vastaan, sillä ainakin Kaneli kyllä mieltää pallonsa palkaksi. Miksi sen kannattaisi tehdä oikein, jos pallo lentää joka tapauksessa? Tai oikeammin, mistä se voi tietää, mikä on oikea suoritus kun se palkataan joka suorituksesta? Fokus piti kuitenkin saada paremmaksi, joten otimme käyttöön naksun, targetin ja apupalkkaajan. Fokus saatiin eteen, osumasta naksautettiin ja nami tipahti targetille. Manners minder olisi hiukan soiva peli tässä reenissä, mutta mennään nyt toistaiseksi halvemmilla keinoilla. :) Sanomattakin on selvää, että vääristä suorituksista ei seuraa mitään pahaa, ainoastaan uusi yritys. 

Kaneli hokasi pumpperien tarkoituksen varsin hienosti, mutta niiden häivyttäminen olikin sitten vähän ajatustyötä vaativaa. Ensimmäinen kerta kokonaan ilman pumppereita oli varsinainen fiasko. Harjan yli hyppääminen sujui hienosti, mutta pumpperin puuttuessa koira selvästi hätääntyi - ja loikkasi toisen laukkansa suoraan maahan. Päätin kokeilla, miten se suhtautuu vanhaan kunnon jeesusteippiin, tuohon ihmeapuvälineeseen, jolla voi korjata mitä vaan. Niin vaan meni jeesusteippi täydestä kuin väärä raha pumpperin korvikkeena ja homma alkoi taas toimia. Pian aloin kaventaa teippiä, eikä vielä tämäkään tuottanut ongelmaa. Teipin poistuessa kuitenkin vanha ongelma nosti päätään: ilman mitään apuvälinettä Kanelilla ei kertakaikkiaan ollut hajua, mihin sovittaa alemman laukkansa, jolloin se ratkaisi ongelman hyppäämällä kontaktin yli.

Tähän päätimme kokeilla putkea avuksi, tarkoituksena siis, että Aan jälkeen suhteellisen lähellä oleva suora putki ei ainakaan houkuttelisi koiraa hyppäämään kovin kauas Aasta. Näin saatiinkin toinen laukka takaisin alastulolle, mutta aluksi ylempi, harjan ylittävä loikka jäi liian lyhyeksi, jolloin toinenkaan laukka ei yltänyt kontaktille. Putkea siirrettiin hiukan kauemmas, joka oman käsitykseni mukaan toi koiralle lisää itsevarmuutta ylittää harja vauhdilla: ei tarvinnut himmailla törmäyksen pelossa. Lisäksi välissä tehtiin yksi toisto pumpperilla muistuttaen, tämä toisto vaan ei näy videolla. Tässä kuitenkin treenin etenemistä. Kahdessa ekassa toistossa siis putki on melkoisen lähellä Aata, jolloin koira selvästi himmaa harjaa ylittäessään --> alempikaan laukka ei osu kontaktille. Parissa seuraavassa toistossa vauhti ja rytmi ovat kohdillaan, jolloin harjan yli saadaan kunnon loikka ja myös alastulo osuu kontaktille. Tällä hetkellä on ankarassa pohdinnassa, pitäisikö jatkaa tuon harjan yli loikan vahvistamista vai pitäisikö jollain keinolla alkaa opettaa Kanelia pidentämään toista laukkaansa. Sehän on varsin lyhyt edelleen, verrattuna siihen, mihin koira pystyisi. Lisäksi näin tehtynä A vaatii hyvän lähestymisen onnistuakseen.

Aika näyttää, mihin projekti etenee. Tässä vaiheessa, vaikka vaikeuksiakin on ollut, ei ole iskenyt minkäänlainen epätoivo. Hirveän hauskaa ja mielenkiintoista opettelua kummallekin, koiralle ja ohjaajalle!

Varmasti yksi tärkeimmistä syistä, miksi tällä kertaa ollaan niin tiukasti pysytty harrastuksessa kiinni, on tietenkin kiva treeniporukka! Koko talven olemme viettäneet kerran viikossa tunnin SDP-hallilla edellisen pentueeni Tiltun ja Puten (sekä tietty emäntien) ja vaihtelevasti Tarun labbiksen ja borderterrierin sekä niinikään edellisen pentueen Pessin ja Pikku-Jaskan kanssa. Oman koiran treenauksen lisäksi suurena plussana on siis ollut nähdä näiden nuorten kasvattien etenemistä lajissa! Ainakin nyt tuntuu siltä, että vielä niistä tullaan kuulemaan, niin hyvältä meno näyttää! Lisäksi on ollut superhauskaa seurata sijoitusnarttu-Esmen edistystä Porissa Jassun ohjauksessa ja Reetan reenissä: Esmekin on varsinainen vauhtihirmu ja tulevaisuudenlupaus!

Nyt huhtikuussa uskaltauduimme Kanelin kanssa vihdoin ensimmäisiin virallisiin kisoihin, joita on tätä kirjoittaessa takana kolmen startin verran. Ensimmäisenä kävimme tekemässä yhden hyppyradan TSAUlla, joka sujuikin varsin mallikkaasti, siitäkin huolimatta että ohjaaja sääti ja myöhästeli minkä ehti. Koira oli kuitenkin menossa mukana hyvällä fiiliksellä ja startti varmasti nosti molempien itseluottamusta ihan huimasti! Ehdinpä ihan nollaakin tuuletella maalissa, kunnes kameranainen palautti maan pinnalle: jätin sitten pussin jälkeisen hypyn ohjaamatta, jolloin tulos oli auttamatta hyl. :) Tässä TSAUn kisa.

No, päästiin ottamaan revanssi Janakkalan kisoissa pari viikkoa myöhemmin, ja saatiinpas se hyppyradan LUVA napattua! Janakkalassa uskaltauduimme myös kokeilemaan agilityrataa. Hylly napattiin, mutta olipa silti näistä kolmesta ehdottomasti paras rata, jonka teimme! Kaneli lukitsi nelosesteen jälkeen muurin, vaikka Aalle kuvittelin sitä ohjaavani, kävi hyppäämässä muurin ja palasi ihmettelemään, mihin mamma jäi. Tämä lämmitti sydäntä valtavasti, siellä vielä vuodenvaihteessa olen useamman kerran hakannut päätäni seinään koiran ajoittain olemattoman estefokuksen vuoksi: nyt se uskaltaa jo tehdä omia ratkaisujaan, suorittaa edessään olevat esteet ja etenee monen metrin päähän ohjaajasta, jee!! Sen lisäksi kontaktit onnistuivat niinkuin ne treeneissäkin sujuvat parhaimmillaan! Keinu mentiin reippaasti ja itsevarmasti loppuun asti, juoksu-A toimi kuin junan vessa ja puomikin mentiin suhteellisen reippaasti, vaikkakin siinä on vielä jonkun verran tekemistä, jotta vauhti saadaan pysymään kunnolla sinne 2on2offiin asti. Kirsikkana kakun päälle koira eteni loppusuoralla taas muutaman metrin ohjaajan edellä, jonka jälkeen ei tehnyt edes tiukkaa kiittää koiraa loistosuorituksesta, hylystä huolimatta! Tässä vielä kyseinen agilityrata.

Pikku-Jaska on erityisesti saanut useammankin blogivierailijan sydämen sykkyrälle, mutta sillekin on nyt koti odottamassa Tampereella. Sinne se sitten muuttaa kun aika on kypsä. Sen verran toimelias nuorimies on kyseessä, että se kypsä aika saattaa koittaa nopeammin kuin olen kuvitellutkaan...

Putte (Jamo), Tiltu (Antsku) ja Vili (Jäbä) muuttivat viime viikolla uusiin koteihinsa, tällä viikolla on sitten Nupun (Sika), Pessin (Slaikka) ja Arttu (Martin) vuoro lähteä maailmalle. Ensi viikolla siis meidän perheen mielenterveys alkaa toivottavasti palailla uomiinsa, kun puntissa roikkuu enää Pikku-Jaska ja Shuffle (Ymmi), nekin vain parisen viikkoa.

Kiitos kaikille pennuista kiinnostuneille!

Pennut kävivät pari päivää sitten eläinlääkärissä terveystarkastuksilla sekä sirutuksilla, jossa ne todettiin terveiksi ja reippaiksi pikkurusseleiksi. Pikku-Jaskan terveydentila on hiukan huolettanut oikeastaan alusta saakka: ei siksi, että se olisi vaikuttanut olemukseltaan, fysiikaltaan tai käytökseltään jotenkin sairaalta vaan puhtaasti siksi, että se on syntymästään saakka ollut muita puolet pienempi ja hiukan ”hassunnäköinen” päästään, sellainen pyöreäkalloinen. Jaakko, tai ranskalaisittain Jaques ;) , on kuitenkin koko ajan kasvanut tasaisesti omalla kasvukäyrällään prosentuaalisesti aivan saman määrän kuin muutkin, ja pakko myöntää, ettei tuon tomeran pikkukoiran touhuja seuratessa ole enää viimeisten viikkojen aikana montaakaan kertaa tullut sellaista ajatusta päähän, että siinä voisi olla jotain vikaa. Eläinlääkärissä oltiin kuitenkin varauduttu siihen, että Jaskan pää kuvataan, jos siinä näkyisi pientäkään merkkiä esimerkiksi vesipään mahdollisuudesta. Päällipuolisen tutkimuksen perusteella eläinlääkäri ei kuitenkaan nähnyt kuvausta tarpeelliseksi, kallossa ei tuntunut nestettä eikä ollut muutakaan syytä epäillä, että Jaskassa olisi jotain vikaa. Sen kallossa tuntui vielä pikkuinen, puolikkaan herneen kokoinen aukile, joka oletettavasti luutuu kokonaan umpeen muutaman viikon sisään. Alun perinkin tarkoituksena on ollut pitää Jaskaa muutaman viikon muita pidempään, mutta tämä vahvisti suunnitelman: Jaska pysyy meillä siihen asti kun aukile on kokonaan sulkeutunut, sen jälkeen sille voidaan etsiä uusi, Jaskanveroinen koti.

Pearlfield's Greased Lightning (uros, vapaana)

Jaska on jopa russelinpennuksi harvinaisen hauska ja miellyttävä tyyppi! Ehkä saamansa erityishuomion takia se on oikein erityisen ihmisrakas ja jopa aika lempeä, toki hiukan pitää hampaita teroitella mahdollisuuksien mukaan. Silti se ei vaikuta mitenkään läheisriippuvaiselta tai potentiaaliselta eroahdistus-kiljukaulalta, vaan tyytyväisenä viettää yöt ja työpäivän ajan pentuaitauksessa sisarustensa kanssa. Porukan pikkuisimpana se on oppinut pitämään puolensa oikein erinomaisen hyvin ja onkin varsin pollean oloinen poika tepastellessan ympäri huushollia häntä tanassa. Kovin monet asiat eivät saa tämän pikkupojan mielenrauhaa järkkymään, häntä laskee yleensä vain unissaan. Varsinaisen huutonaurukohtauksen Jaska aiheutti ollessaan noin 5-viikkoinen: se kävi paperilla pissalla, jonka jälkeen se takajaloillaan ruopi pissat ympäriinsä, samalla intensiivisesti tuijottaen isoveljiään. Pienen kokonsa vuoksi Jaskan ääni on ihan omanlaisensa: varmaan kun kaikukoppa on niin pieni, äänikin on paljon muita pentuja korkeampi hurina. Mikään turhanpäiväinen räksyttäjä se ei ole, mutta kertoo kyllä mielipiteensä kun sanottavaa on. Vähän erityisemmän alkutaipaleen vuoksi Jaska menee EJ-rekisteriin.

Jos sinusta tuntuu, että teillä saattaisi olla tilaa tällaiselle aivan erityiselle pienelle russelipojalle, otahan yhteyttä niin jutellaan lisää! Vaikka kotien seulominen on meillä aina tarkkaa puuhaa, Jaskan kohdalla kodin pitäisi olla aivan erityinen. Mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Jaska voidaan luovuttaa uuteen kotiin noin 12-viikkoisena. Missään tapauksessa pentua ei luovuteta uuteen kotiin, ellei sen terveydentilasta voida olla yhtä varmoja kuin minkä tahansa muunkaan koiranpennun terveydestä.

Pearlfield's Glorious Day (narttu, vapaana)

Toinenkin pentu on vielä vapaana, nimittäin kutsumanimellään polemiikkia ja pahennusta aiheuttanut tyttö, Sika Vainola. :) Sika on olevinaan kovin reipas ja rempseä tyyppi, mutta tosipaikan tullen siitä tulee tietynlainen herkkyys esiin. Sika on iloinen ja myöskin hyvin ihmisrakas pentu; se tarvitsee tulevalta kodilta jämptiyttä, kärsivällisyyttä sekä sopivasti mukavaa toimintaa. Sika juoksee kovaa, hyppää korkealle ja tykkää kanniskella tavaroita. Se on myös hyvin taistelutahtoinen, joten siitä saattaisi hyvinkin saada erinomaisen harrastuskaverin kiltille ja kärsivälliselle ihmiselle: painostamalla siitä tuskin saa mitään irti, mutta uskallan väittää, että positiivisella asenteella ja vahvistamisella siitä voi tulla vaikka mitä.

Ulkomuodoltaan Sika ei ole pentueen kaunein, muttei myöskään mikään ruma ankanpoikanen, ei ollenkaan. Se on tyypiltään oikein hyvä, sillä on kaunis pää, ylälinja, häntä, eturaajat ja liikkeet. Kuitenkin toivoisin sen olevan hiukan kulmautuneempi sekä edestä että takaa. Turkiltaan Sika on puolikarkea, henkilökohtainen lempparikarvanlaatuni. ;) Mikäli uusi perhe innostuu näyttelyistä, sitä ei varmastikaan ole häpeä näyttelyttää silloin tällöin. Maailmanvoittajaa siitä en kuitenkaan uskalla luvata. Sitten kun sopiva perhe löytyy, kaupalle on vain yksi ehto: kutsumanimi pitää muuttaa. :D

Pearlfield's Galway Girl (narttu, varattu)

Antskupantsku Imatralta tuntee jatkossa nimen Tiltu ja se muuttaa Valkeakoskelle sijoitukseen kahden vanhemman russelin seuraksi. Isona Tiltusta tulee toivottavasti agilitytykki, lisäksi se tällä hetkellä antaa aika kivoja lupauksia myös ulkomuotonsa suhteen. Tyypiltään Tiltu on selkeästi pentueen korkearaajaisin, mutta ei kuitenkaan parsonmainen. Korvat ovat kuin beaglella, mutta eipä kai sitä kaikkea voi saada. Aika näyttää, mitä tästä tyttelistä kasvaa, toivotaan nyt kuitenkin että pysyy minikokoisena. Reipas tyttö on tämäkin, tosin myös mukavalla tavalla järkevä. Jos joku asia käy liian pelottavaksi, järkevintä on jättää huomioimatta koko pelonaihe, sama elämänfilosofia siis kuin äidilläänkin. Se, mikä tämän pennun luonteessa viehättää ehkä eniten, on juuri se, että pelästyessään se ei panikoidu eikä mene toimintakyvyttömäksi vaan ennemmin sitten keksii itselleen mielekkäämpää puuhaa. Tiltu myös tykkää tehdä hommia ihmisen kanssa ja tuntuu olevan helposti motivoitavissa sekä ruualla että leikillä.

Pearlfield's Gangnam Style (uros, varattu)

HeikkisJamosta tuli Putte ja se muuttaa myöskin Valkeakoskelle samoihin harrastusympyröihin kuin Tiltukin. Luulenpa, ettei ole kerta tai kaksi kun Putte tulee herättämään ihmetystä CamelBoots-tyyppisellä elämänasenteella uudessa perheessään, siellä on nimittäin ennestään puolikkaalla ajatuksella toimiva bordercollie… ;) Putte on uskomattoman selväpäinen ja itsevarma pentu, mutta varmasti haastetta harrastuksille tulee tuomaan sen itsenäisyys, se ei nimittäin välillä tunnu tarvitsevan ihmistä yhtään mihinkään, vaikka ihmisrakas sekin on. No, arvostan ihmisiä jotka tykkäävät haasteista ja sitähän tässä pojassa on, onneksi se sentään tuntuisi olevan ihan mukavasti motivoitavissa! Puten harrastuksiksi on kaavailtu tokoa ja agilityä, projektina tietenkin ”rodun toinen TVA vuonna… 2017?”

Pearlfield's Glittering Cloud (narttu, varattu)

Ymmistä tulee Shuffle ja se muuttaa etelänaapuriin toiveenansa tulla isona tyttönä hieno näyttelykoira. Jos näin ei käy, kotiympyröissä on onneksi rantaviivaa ja metsää, jossa itseään saa toteuttaa jatkossa oikein urakalla. Samassa perheessä on ennestään samansukuinen russeliuros, joten luultavasti tietävät, mihin ovat ryhtymässä… Karvaa on tälle tytölle siunaantunut varsin mukavasti, onneksi tuleva emäntä on ammatiltaan trimmaaja. ;)

Pearlfield's Goldfinger (uros, varattu)

Slaikan kutsumanimi on vielä harkinnassa, mutta muuttumaan se tulee. Se muuttaa Toijalaan ensimmäiseksi koiraksi tutulle perheelle. Slaikka on ihastuttava herkkäsielu, oikea runoilijapoika. Äärimmäisen miellyttämisenhaluinen pentu, jolle oma väki tulee varmasti olemaan hyvin tärkeä. Slaikan tehtävänä tulee olemaan uusien omistajien opastaminen koiranpitoon ja luulen, ettei tämä pentu tule aiheuttamaan ainakaan valtavaa kulttuurishokkia. Aika näyttää, innostuuko uusi perhe koiraharrastuksista, tässä vaiheessa ainakin vaikuttaa hyvin lupaavalta!

Pearlfield's Groovy Times (uros, varattu)

Jäbä on joskus rasittavuuteenkin asti rempseä nuorimies, joka on aina siellä missä tapahtuu. Vastoinkäymiset ovat tälle korkeintaan pieniä hidasteita, mutta melko suuria asioita pitäisi tapahtua, ennen kuin tämän pennun saisi pois tolaltaan. Jäbä lähtee viihdyttämään viisihenkistä perhettä Kankaanpäähän, tiedossa sille on ainakin paljon ulkoilua ja liikuntaa!

Pearlfield's Gust Of Wind (uros, varattu)

Martinista tulee Arttu ja se lähtee Noormarkkuun samoilemaan pitkin metsiä. Omistajaparilla on aiemmin ollut flättejä, joten luulisin, ettei tämä varsin lujasti sähköjohtoihin mieltynyt pikkupirulainen aiheuta kovin suurta polemiikkia uudessa perheessään. Artulle on tiedossa monenmoista mukavaa puuhaa metsälenkeistä veneretkiin.

Ulkoilua 5,5-viikkoisena